Heinolalainen startup-yritys kutsuttiin Kölnin sisustus- ja huonekalumessujen älykkään kodin teemaosastolle

Murean-älykalusteita kehittävä Artome Oy sai kutsun Kölnin kansainvälisen huonekalumessujen, Let’s Be Smart -älykotikonseptin kumppaniksi. Esineiden internetiä huonekalujen osalta edustavilla Murean-älykalusteilla sisustetaan 450 m2 kokoisen konseptitalon olohuone ja soivien kalusteiden avulla älykotiin toteutetaan myös äänentoisto. Muita älytaloon osallistuvia yrityksiä ovat muun muassa Miele, Grohe ja Nolte. Osasto oli viime vuonna messujen suosituin, joten paljon näkyvyyttä on luvassa myös tälle vuodelle.

https://youtu.be/GulmQpw-ZY8

Artome Oy kehittää kalusteita, joihin integroidaan tekniikkaa ja älyä. Ensimmäiset mallistot on rakennettu tuottamaan ääntä, mutta yritys uskoo tulevaisuudessa myös muun teknologian piiloutuvan osaksi huonekaluja. Huonekalut tulevat muun muassa sisältämään television toiminnot ja mittaamaan ihmisten terveyttä.

Kölnin älytalon olohuoneeseen toteutetaan kotiteatteri Serene Cinema -älytasolla. Osastolla ainutlaatuista tekniikkaa edustaa Serene-älylipasto, jossa värähtelyteknologian ja digitaalisen signaalinkäsittelyn avulla lipaston alin laatikko toimii kaiuttimena ja konkreettisesti puu soi, muun lipaston toimiessa säilyttimenä. Käyttäjä voi siis kuunnella älypuhelimensa musiikkia vaikkapa vaatelaatikkonsa kautta.

Murean-älykalusteet on jo noteerattu ympäri maailman ja Kölnin messuilta Artome Oy hakee voimakasta kansainvälistä kasvua. Suomessa Serene-sarja on saatavissa lähiakoina Askosta ja Vino-tuoteperhe on myynnissä Isku-myymälöissä.

Let’s Be Smart -älykotikonsepti sijaitsee imm cologne -messujen hallissa 7, osastolla C-011, 16.-22.1.2017.


Murean-älykalusteita kehittävä Artome Oy on spin-off vuonna 2005 perustetusta Murea Oy:stä, joka on toteuttanut vaativia julkisten tilojen elämyksellisiä äänentoisto- ja sisustusratkaisuja. Murea Oy:n tuotteita ja toteutuksia löytyy muun muassa eduskuntatalosta, kirkoista, lukuisista ravintoloista ja kuntokeskuksista. http://www.murean.fi