Viimeisimmät julkaisut

Hartela voitti Pohjois-Hervannan suunnittelukilpailun

Hartelan vetämä suunnitteluryhmä on voittanut Tampereen kaupungin järjestämän Hervannan pohjoisakselin kortteleiden ideakilpailun. Arkkitehtitoimistona Hartelan ehdotuksessa toimi BST-Arkkitehdit Oy ja liikenneasioiden konsulttina Sito Oy.

Ideavaiheen voittajana Hartela-Länsi Suomi Oy pääsee aloittamaan kortteleiden kehittämisen Tampereen kaupungin kanssa kumppanuuskaavoitusmallilla. Lisäksi Hartela saa mahdollisuuden valita itselleen mieluisimman korttelialueen toteutettavaksi.

Hervannan pohjoisakselin ideakilpailun voittajatyö Hartela Länsi-Suomi Oy:n ja BST-Arkkitehdti Oy:n ehdotus Keinutaan. Kuva: BST-Arkkitehdit Oy

”Olemme erittäin iloisia kilpailun tuloksesta ja olemme vahvasti sitoutuneet lähtemään Hervannan kehittämiseen yhdessä Tampereen kaupungin kanssa. Lähtökohtana suunnittelutyöllemme oli vahvistaa Hervannan kaupunginosan olemassa olevia voimavaroja ja luoda kestävää, toiminnallisesti sekoittunutta ja dynaamista kaupunkirakennetta. Tavoitteemme oli parantaa entisestään Hervannan monipuolisia palveluita, työnteon, opiskelun ja asumisen paikkoja sekä hyviä liikenneyhteyksiä ja heterogeenistä asukasjakaumaa”, kertoo Hartela Länsi-Suomi Oy:n aluejohtaja Mikko Leinonen.

”Hervanta ansaitsee arvoisensa sisääntulon kaupungin keskustan suunnalta. Alue, josta kilpailu käytiin on monella tapaa merkittävä. Ratkaisut, joita esitimme kilpailutyössä edistävät Hervannan keskustan laajenemista luontevasti pohjoisen suuntaan. Kilpailutyö vahvistaa myös alueen vanhoja reittejä ja linkittää lisäksi Hervannan valtaväylän itäpuolen paremmin Hervannan keskustan toimintoihin. Kilpailutyön korttelirakenne ja maantasokerrosten toiminnot tulevat antamaan Hervantalaisille uuden mielenkiintoisen alueen kuljettavaksi ja koettavaksi”, kertoo Petri Tavilampi BST-Arkkitehdit Oy:stä.

Tampereen kaupungin järjestämän kilpailun tuomariston mukaan mukaan kokonaisratkaisuna toimi parhaiten Hartela Länsi-Suomi Oy:n ja BST-Arkkitehdit Oy:n ehdotus ”Keinutaan”. Yksimielinen tuomaristo luonnehti ehdotuksen kaupunkirakennetta luontevaksi ja toteutuskelpoiseksi. Ehdotuksessa tuomariston mukaan asuinkorttelit muodostavat kauniin ja vaihtelevan kaupunkinauhan ja ne sopivat hyvin Hervannan perinteiseen arkkitehtuuriin tarjoten mielenkiintoisia kaupunkitiloja.

Hartelan kilpailuehdotus sisälsi asumisen tiloja 86 400 km2 ja liike- ja toimitiloja 34 200 km2. Kilpailuun osallistui 13 eri ehdotusta ja kilpailutyöt jätettiin nimettöminä. Hartelan suunnitteluryhmässä toimivat BST-Arkkitehdit Oy:n lisäksi liikenneasioiden konsulttina suunnittelutoimisto Sito ja suunnitelmaa sanoittamassa Satakunnan soveltavan sanataiteen läänintaiteilija Karoliina Suoniemi.


Hartela kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin. Rakennamme asuntoja ja toimitiloja sekä kehitämme kiinteistöjä ja alueita. 75-vuotias, suomalainen perheyhtiö työllistää noin 600 rakentamisen ammattilaista. Konserniin kuuluvat Turun ja Tampereen seudulla sekä Satakunnassa ja Länsi-Uudellamaalla toimiva Hartela Länsi-Suomi Oy, pääkaupunkiseudulla ja ympäristökunnissa sekä Lahdessa toimiva Hartela Etelä-Suomi Oy sekä Oulun talousalueella toimiva Hartela Pohjois-Suomi Oy. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa. www.hartela.fi

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail