Viimeisimmät julkaisut

Ilmarisen rakennuttajapäällikkö: Harmaa talous vähentynyt rakennusalalla

ilmarinenRakennusalan toimintatavat ovat muuttuneet viime vuosien aikana huomattavasti aiempaa vastuullisemmiksi ja harmaan talouden torjumisesta on tullut rakennusalan isojen toimijoiden ykkösprioriteetti. Näin arvioi Suomen kolmanneksi suurimman kiinteistösijoittajan Ilmarisen rakennuttajapäällikkö Niina Rajakoski.

Rajakosken mukaan harmaan talouden torjunnasta on tullut rakennusalalla arkea, ja useat alan toimijat ovat laatineet omia vastuullisen toiminnan mukaisia ohjeistuksiaan ja linjanvetojaan.

‒ Toiminnan vastuullisuus korostuu yhä enemmän, ja tämä näkyy työmailla. Toki samaan aikaan myös lainsäädäntö on tiukentunut. Rakennusalalla mietitään tarkasti, miltä asiat näyttävät ulospäin. Tämä on puhdistanut alalta niin sanottuja hämäräheikkejä ja tehnyt verojen välttelyn hyvin vaikeaksi, Rajakoski arvioi.

Rajakosken mukaan rakennusalalla on ymmärretty, että harmaa talous vahingoittaa koko alaa ja sen ehkäiseminen hyödyttää kaikkia.

‒ Rakennusalaa on perinteisesti kehitetty ainoastaan lain ja määräysten mukaisesti, pakon edessä. Nyt on vähitellen alettu ymmärtää, että itsesääntely palvelee toimijoita paljon paremmin ‒ vain silloin voidaan synnyttää käytäntöjä, jotka toimivat arjen työssä.

Ilmarisen harmaan talouden torjuntaohjeet otettu hyvin vastaan

Ilmarinen lanseerasi kolme vuotta sitten omat harmaan talouden torjuntavelvoitteensa, joita on sittemmin käytetty yhtiön kymmenissä rakennushankkeissa.

‒ Pääsääntöisesti kaikki kumppanimme ovat pitäneet linjauksia hyvinä ja sitoutuneet niihin mielellään, Rajakoski sanoo.

Ilmarinen edellyttää esimerkiksi, että kaikki toimijat työmailla kuuluvat Tilaajavastuu.fi-palveluun eli noudattavat tilaajavastuulakia, ja että ulkomaisten työntekijöiden palkkaus on suomalaisten työehtosopimusten mukainen.

− Eläkeyhtiönä meille on erityisen tärkeää varmistaa, että työmailla turvataan työntekijöiden oikeudet ja huolehditaan maksuista. Pimeästä työstähän ei kerry esimerkiksi eläkettä, Rajakoski muistuttaa.
Harmaan talouden torjuntavelvoitteet löytyvät Ilmarisen verkkosivuilta.

Yhteyshenkilöt

Niina Rajakoski
rakennuttajapäällikkö
050 574 7491
niina.rajakoski@ilmarinen.fi

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail