Hanna Kaskela, kuva: Nico Backström

Hanna Kaskela Varman vastuullisen sijoittamisen johtajaksi

Hanna Kaskela (KTM) on nimitetty Varman vastuullisen sijoittamisen johtajaksi 1.9.2017 alkaen. Kaskela raportoi sijoituksista vastaavalle varatoimitusjohtaja Reima Rytsölälle, ja hän kuuluu sijoitustoiminnon johtoryhmään.

Hanna Kaskela, kuva: Nico Backström

Hanna Kaskela on työskennellyt Varmassa vuodesta 2003 lähtien ja toiminut salkunhoitajana viimeiset 10 vuotta. Viime vuosina hän on rakentanut Varman kestävän kehityksen osakesalkkua.

– Hanna Kaskela on hoitanut menestyksekkäästi Varman palkittua kestävän kehityksen osakesalkkua ja osoittanut työssään energisyyttä sekä taitoa johtaa ja kehittää vastuullista liiketoimintaa. Vastuullisen sijoittamisen merkitys korostuu jatkossa entisestään, mitä tämä nimitys tukee luontevalla tavalla, sanoo Reima Rytsölä.


Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on Suomen suurin työeläkeyhtiö ja yksityinen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 878 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2016 Varman maksutulo oli 4,7 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,3 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli kesäkuun 2017 lopussa 45,0 miljardia euroa.