Viimeisimmät julkaisut

Greenled: Tuotannon siirto Suomeen kannatti

Greenledin päätös siirtää valaisintuotanto kotimaahan takasi yritykselle huippuvahvan kasvun ja tasavarman tuotantolaadun sekä loi uusia työpaikkoja ympäri Suomen.

LED-valaisinvalmistaja Greenled Oy kertoi vuonna 2013 siirtävänsä yrityksen tuotannon Suomeen alempien tuotantokustannusten maista. Tuotannon siirrolla tavoiteltiin toimitusvarmuutta sekä kustannustehokkuutta, jolla mahdollistettiin asiakashintojen pysyminen kilpailukykyisinä. Yhtiön kasvustrategiaan kuului myös investoiminen tutkimukseen ja tuotekehitykseen entistä tehokkaampien ja älykkäämpien valaistusratkaisujen tuottamiseksi.

Greenled Kempele

Greenled Kempele

Greenledin kasvustrategia on osoittautunut menestystarinaksi. Tuotannon siirron myötä yhtiön valaistusratkaisujen myynti on kasvanut kiihtyvästi vuosittain. ”Myynnin kasvu on ollut huimaa, kotimaahan siirretyn tuotannon ansiosta olemme päässeet kolminumeroiseen kasvuprosenttiin”, kertoo Greenledin toimitusjohtaja Pertti Tahvanainen.

Greenledin toimittamat valaistusratkaisut koostuvat kokonaispaketista, johon kuuluvat valaisinten ohella valaistuksen suunnittelu, asennus ja ylläpito sekä kaiken lisäksi myös rahoitus. ”Kustannustehokkuutemme on ainutlaatuista ja luo mahdollisuuden tarjota asiakkaillemme toimivia rahoitusratkaisuja. Valaistuksen kautta asiakaskohteissa päästään useiden kymmenien prosenttien energiansäästöihin, parannetaan asiakaskokemusta, turvallisuutta sekä työtehokkuutta, eikä ratkaisujemme toteuttamiseen tarvita alkuinvestointia. Tässä järjestelyssä kaikki osapuolet voittavat”, Tahvanainen toteaa.

LED-valaisinten osuuden arvioidaan nousevan 70 %:iin valaistusratkaisujen kokonaismarkkinoista vuoteen 2019 mennessä. Älykkäiden ja energiatehokkaiden LED-valaistusratkaisujen kysynnän kasvu onkin jatkuvaa sekä Suomessa että vientimarkkinoilla. Greenledin kasvustrategialla tavoitellaan myynnin kasvua myös kansainvälisesti ja pyritään kotimaisen tuotannon kautta edistämään samanaikaisesti sekä suomalaista vientiteollisuutta että työllisyyttä. Yritys on kuluvan vuoden aikana tuplannut työntekijämääränsä, ja luonut vuonna 2016 jo yli 50 uutta työpaikkaa ympäri Suomen.


Greenled Oy on Suomen johtava energiaa ja ympäristöä säästävien LED-valaistusratkaisujen kokonaistoimittaja, joka on keskittynyt vastaamaan yritysten sekä julkisen sektorin valaistustarpeeseen kotimaassa sekä kansainvälisesti. Kempeleessä tuotteensa itse valmistava Greenled on perustettu vuonna 2010 ja sen toimipisteet sijaitsevat Kempeleen lisäksi Vantaalla sekä Tampereella. www.greenled.fi

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail