Läntisissä naapurimaissamme H-ikkuna on jo pitkään ollut markkinoiden halutuin vaihtoehto. Ikkuna hallitsee markkinoita Norjassa yli 90 prosentin ja Ruotsissa 80 prosentin markkinaosuudella. Nyt H-ikkuna on tulossa myös suomalaisten talonrakentajien ulottuville.
Norjalainen AS Spilka Industri on maailman johtava saranoiden ja ulospäin kääntyvien ikkunoiden tuottaja. H-ikkuna perustuu yhtiön kehittämään saranateknologiaan. Ikkunoita on asennettu Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa jo yhteensä yli 20 miljoonaa kappaletta.
”H-ikkunan taustalla on ainutlaatuinen innovaatio, joka on jo mullistanut Ruotsin ja Norjan ikkunamarkkinat”, AS Spilka Industrin toimitusjohtaja Leif-Erling Løvoll sanoo. ”Uskon vahvasti, että markkinoille tulomme merkitsee vallankumousta myös suomalaisessa ikkunamaailmassa.”
Suomen sääolojen asettamat ankarat vaatimukset H-ikkuna täyttää Løvollin mukaan uniikin konseptinsa ansiosta erittäin hyvin.
”Tarjoamamme ikkunat ovat markkinoiden korkealaatuisimpia. Miljoonat H-ikkunat ovat kestäneet jatkuvaa käyttöä pohjoisissa olosuhteissa vuosikymmenten ajan. Moni tuote ei joudu läpäisemään vastaavanlaista testiä elinkaarensa aikana”
Spilka loi H-ikkunan konseptin Norjan Ålesundissa vuonna 1959, kun se halusi tuoda markkinoille täysin uudenlaisen ikkunan, jota on mahdollisimman vaivatonta käyttää ja helppoa pestä. Yksipuitteinen, ulospäin aukeava ja sivusaranoitu ikkuna kääntyy avattaessa 180 astetta ulospäin.
H-ikkunan myynnistä ja markkinoinnista Suomessa vastaa AS Spilka Industrin suomalainen tytäryhtiö H-ikkuna Oy.
”Tuntuu hienolta tuoda suomalaisille ikkunamarkkinoille uusi, täysin käänteentekevä tuote”, H-ikkuna Oy:n toimitusjohtaja Johan Hindsberg sanoo. ”Kun on kerran tutustunut H-ikkunan edistyksellisiin ominaisuuksiin, perinteinen suomalainen ikkuna tuntuu auttamattoman vanhanaikaiselta.”
H-ikkuna soveltuu Hindsbergin mukaan useimpiin rakennuskohteisiin. Ensi vaiheessa markkinointia suunnataan kuitenkin erityisesti suuriin kerrostalokohteisiin.
”Tavoittelemme merkittävää osuutta Suomen ikkunamarkkinoista”, Johan Hindsberg toteaa. ”H-ikkunan konsepti antaa erinomaiset edellytykset tavoitteen saavuttamiseksi. Miksi suomalaiset asiakkaat tyytyisivät enää vähempään kuin ruotsalaiset ja norjalaiset?”
Yhteystiedot