Lemminkäinen on aloittanut Pikkutorin kauppakeskuksen viimeisen vaiheen rakennustyöt Mikkelissä.
Osuuskauppa Suur-Savon tilaama urakka valmistuu joulukuussa 2011. Lemminkäisen toteuttamaan rakennustöiden viimeisen vaiheen urakkaan kuuluvat rakennustekniset työt runkovaiheesta eteenpäin. Urakan arvo on noin 9 miljoonaa euroa, ja se on kirjattu toisen neljänneksen saatuihin tilauksiin.
Pääurakoitsijana toimii Lemminkäinen Talo Oy Kaakkois-Suomi, joka toteuttaa parhaillaan S-ryhmälle myös Prisma-tavaratalojen laajennustöitä Kouvolassa ja Kotkassa.
Mikkelin päätorin viereen nouseva Pikkutorin kauppakeskus on Etelä-Savon suurin yksittäinen kaupan ja palveluiden investointi. Hankkeen urakkasopimusten kokonaisarvo on 35,7 miljoonaa euroa. Valmistuttuaan rakennus on Itä-Suomen suurin kauppakeskus. Sen vetureiksi tulevat Sokos-tavaratalo ja S-Market.
- Saatu urakka on Lemminkäinen Talo Oy:lle merkittävä pyrkiessämme saavuttamaan jalansijaa Mikkelin ja Etelä-Savon talousalueen rakentamisessa, sanoo aluejohtaja Janne En Lemminkäinen Talo Oy:stä.