The page you requested does not exist. A search for category OR kuvaajat OR Lemminkäinen OR Oyj resulted in this page.
Uutiset

Lemminkäinen rakentaa Kehäradan itäisen suuaukon Vantaalle

Lemminkäinen

Lemminkäinen-konserniin kuuluva Lemminkäinen Infra Oy on valittu Kehäradan itäisen suuaukon rakennusurakan toteuttajaksi.

Pääradan ja Vantaankosken radan välillä kulkevan Kehäradan tunneliosuuden itäinen suuaukko tulee Vantaan Ruskeasannalle. Urakan arvo on n. 14 miljoonaa euroa.

Saadussa työssä voidaan hyödyntää monipuolisesti Lemminkäisen Yhdyskuntarakentamisen eri osaamisalueita. Urakkaan kuuluu mm. maankaivua ja avolouhintaa 80 000 m³, ankkuroitua teräsponttiseinää 12 000 m² sekä tunnelin louhintaa 50 metriä. Rakennettaviin betonikaukaloon, betonitunneliin ja siltaan tulee betonirakenteita yhteensä 12 000 m³. Kohde on erittäin vaativa pohjarakennustöiden osalta. Kaivannon pohja on parhaimmillaan 13 metrin syvyydessä, 10 metriä pohjaveden pinnan alapuolella.

Kohteen rakentaminen alkaa joulukuussa 2009 ja urakka valmistuu maaliskuussa 2012.

- Saatu työ on jatkoa Lemminkäisen pääkaupunkiseudulla viime vuosina toteuttamille väylähankkeille. Merkittävimpiä näistä ovat mm. Vuosaaren satamaradan tunnelin rakennustyöt sekä tänä syksynä käynnistyvä Länsimetron tunnelilouhintojen aloitusurakka, sanoo Lemminkäinen Infran betonirakentamisesta vastaava johtaja Petri Kotkansalo.

 

LEMMINKÄINEN OYJ

Konserniviestintä

 

LISÄTIETOJA:

Petri Kotkansalo

Johtaja, Lemminkäinen Infra Oy

Puh. 02071 53323

 

Jouko Viitala

Johtaja, Lemminkäinen Infra Oy

Puh. 02071 53645

 

JAKELU:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.lemminkainen.fi

 

Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin toimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja rakennustuotteet. Liikevaihto vuonna 2008 oli noin 2,5 miljardia euroa, josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli runsas neljännes. Konsernin palveluksessa on noin 9 800 henkilöä. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

www.lemminkainen.fi 

Kuvagalleria

Lemminkäinen
Lemminkäinen