Lemminkäinen Oyj on ostanut Paulig Oy:ltä ensimmäisen tontin Helsingin Vuosaaressa sijaitsevasta ns. Kahvikorttelista. Rakennustyöt alueella käynnistyvät ensi syyskuussa, kun Lemminkäinen Talo Oy aloittaa kahden asuintalon rakentamisen Kiinteistö-Tapiola Oy:n hallinnoimalle kiinteistöpääomarahastolle Tapiola KR IV Ky:lle. Talot valmistuvat syksyllä 2011.
Rakennukset tulevat sijaitsemaan Leikosaarentien ja rakennettavan Jauhajankujan
risteyksessä. Kuusikerroksisiin taloihin tulee yhteensä 106 asuntoa, joiden koko vaihtelee 26 m²:n ja 105 m²:n välillä.
Tontin osto perustuu Lemminkäisen ja Pauligin välillä kesällä 2009 tehtyyn esisopimukseen, jonka mukaan Lemminkäinen ostaa vähitellen koko vanhan paahtimoalueen. Noin 2000 hengen asuinalueeksi kaavoitettu Kahvikortteli jakaantuu neljään asuinkortteliin, joihin on kaavailtu yhteensä 22 asuintaloa.
Alueella on vahvistetun asemakaavan mukaan asuntojen rakennusoikeutta 71 000
kerrosneliömetriä. Kortteleiden sisälle ja välille tulee puistomaisia piha- ja aukioalueita, ja alueen autopaikoitus sijoittuu maanalaisiin pysäköintilaitoksiin.
- Vanhan paahtimon tontille kaavoitettu korkealuokkainen asuinalue on jatkoa Aurinkolahden rakentamiselle. Uuden asuinalueen myötä Vuosaaren keskustan ilme muuttuu merkittävästi, sanoo asuntorakentamisesta vastaava johtaja Arto Jokinen Lemminkäinen Talo Oy:stä.