Uutiset

Kansainvälinen Excellence in Design -palkinto suomalaiselle osaamiselle

Safera

Suomalainen SAFERA Oy on voittanut kultaa kansainvälisessä Excellence in Design 2010 -kilpailussa. Kilpailu järjestettiin 23. kerran, ja ensimmäistä kertaa palkittujen joukossa on myös suomalaista osaamista. Palkittu kotimainen tuote edustaa nykyaikaista asumisen turvallisuutta, jossa keskeistä on tyylikkyys, helppokäyttöisyys ja kodikkuus.

Appliance DESIGN -lehti palkitsee vuosittain järjestämässään Excellence in Design -kilpailussa tuotteita, joissa on onnistuttu yhdistämään tyylikäs muotoilu ja edistyksellinen tekniikka ansiokkaalla ja helposti lähestyttävällä tavalla. Tänä vuonna palkittujen joukossa on ensimmäisen kerran suomalainen tuote.

SAFERA Oy:n palkittu tuote on keittiön tyypillisiä vahinkoja ennaltaehkäisevä SAFERA Premium -turvaratkaisu, ja se voitti kultaa kilpailun isot kodinkoneet -sarjassa. Moninkertaisesti palkittu SAFERA on voittanut aikaisemmin myös Suomen Sisäasiainministeriön Innovaatiopalkinnon 2007 ja viime vuonna Työtehoseuran järjestämän liesiturvavertailun.

Voiton ansiosta SAFERA Oy nostaa suomalaista osaamista maailmalla esille yhteydessä, jossa aikaisemmin ovat loistaneet pääasiassa vain tunnetut kansainväliset merkit kuten Miele, Electrolux, LG ja Dyson. SAFERA Oy:lle on myönnetty Avainlippu-tunnus korkeasta kotimaisesta osaamisestaan.

SAFERA Oy on vuonna 2007 perustettu yritys, joka tarjoaa tyylikästä asumisen turvallisuutta moderniin kotiin. SAFERA-turvatekniikalla varustettu liesituuletin ennaltaehkäisee keittiön tyypillisiä vahinkoja huolehtimalla lieden turvallisesta käytöstä ja hälyttämällä alkavista vesivuodoista keittiössä. Lisäksi se ohjaa liesituuletusta automaattisesti, jolloin keittiön sisäilma pysyy puhtaana. SAFERA-turvatekniikka on käytössä jo lukuisissa kodeissa, ja tänä vuonna SAFERA on aloittanut myös viennin Ruotsiin.

Vuosittaisessa, jo 23. kerran järjestetyssä Excellence in Design -kilpailussa arvioidaan erityisesti ehdokkaana olevien tuotteiden muotoilua, käytettävyyttä ja ergonomiaa, innovatiivisuutta ja teknistä edistyksellisyyttä. Kilpailussa palkituista tuotteista julkaistaan kuva ja tuotekuvaus Appliance DESIGN -lehden kesäkuun numerossa. Lehden lukijat koostuvat tuotesuunnittelun, -markkinoinnin ja -valmistuksen ammattilaisista ympäri maailman.

 

Lisätietoa:

www.safera.fi

www.appliancedesign.com

Kuvagalleria

Safera
Safera
Safera