Jäähdytysalalta on puuttunut mahdollisuus saada kokonaisvaltaista palvelua vaivattomasti yhdestä paikasta. Tämä tuli vahvasti ilmi Onninen Oy:n viime vuoden lopulla tekemässä asiakaskuuntelussa. Kyselyn tulokset kertoivat, että jäähdytyksen loppukäyttäjät toivovat selkeää, yksinkertaista palvelumallia, jossa myös vastuut määräytyvät yksiselitteisesti ja selvästi.
Tältä pohjalta Onninen asiantuntijakumppaneineen on kehittänyt ilmastoinnin ja prosessien jäähdytykseen erikoistuneen, täysin uudenlaisen palvelufoorumin Jäähdytysverkon. Sen ideana on verkostoida ja tuoda alan erikoisosaaminen ja palvelu helposti niin loppukäyttäjien, suunnittelijoiden kuin LVI-urakoitsijoidenkin ulottuville.
”Tässä verkostossa kiteytyy yli sadan vuoden monipuolinen, käytännössä karaistu jäähdytysalan osaaminen ja asiantuntijuus, joka nyt on koottu ja kanavoitu kaikkien tarvitsijoiden saataville helposti. Perinteisesti jäähdytyksen käyttäjät ovat joutuneet itse haalimaan projekteihinsa monelta taholta kulloinkin tarvittavaa osaamista ja palvelua. Kokonaisvaltainen palvelufoorumi helpottaa tilannetta monella tavalla”, kertoo Onnisen kylmätuotteiden myyntiryhmäpäällikkö Mika Liikonen.
Jäähdytysverkon avulla kokonaisen projektin läpivieminen onnistuu yhden toimijan kanssa aina suunnittelusta toteutukseen ja pitkän tähtäyksen huolenpitopalveluun saakka. Asiakkaan ei tarvitse pähkäillä uusien kumppanien etsintää matkan varrella, ja projektiin sisältyvät vastuut hahmottuvat ja hoituvat selkeästi.
Iso Kylmä ottaa haasteet vastaan
Jäähdytysverkon missiona on jakaa ilmastoinnin ja prosessien jäähdytyksen syväosaamista usealle taholle. Alihankintana sitä voivat hyödyntää suunnittelijat ja LVI-urakoitsijat.
Verkostossa useiden kylmäalan asiantuntijoiden osaaminen yhdistyy ja jalostuu siten, että kaikenlaisiin ilmastoinnin ja prosessien jäähdytyksen ongelmiin pystytään löytämään ratkaisut. Foorumin symbolihahmona onkin kylmäguru Iso Kylmä, joka toivottaa kaikki kylmähaasteet tervetulleiksi ja on valmiina vastaamaan niihin tiiminsä kanssa.
Jäähdytysverkon palveluihin voi tutustua osoitteessa www.jäähdytysverkko.fi
Lisätietopyynnöt:
Marjaana Keskitalo
JM Tieto Oy