
Rakennuttaja Kai Kouvolan ja arkkitehtiopiskelija Juha Randelinin ajatukset kohtasivat toisistaan tietämättä eräällä tyhjällä tontilla. Tontille nousi Raision Lasikuutio.

Kortteli Kouvolan keskustassa meni melkein kokonaan uusiksi. Vanhasta muistuttaa liikekiinteistön suojeltu julkisivu ja kolme porraskäytävää.

Mikkelin keskustan vetovoima koheni kerralla, kun vanhaan funkistaloon rakennettu ja siitä laajennettu Kauppakeskus Akseli avasi viime jouluksi ovensa. Samalla saivat vauhtia kävelykeskustan toteutus ja toriparkin rakentaminen.

Legendaarinen hotelli sai sisältä kokonaan uuden ilmeen, jossa on jotain tuttua kymmenien vuosien takaa, mutta paljon modernia 2000-luvulta. Hotellin yhteyteen rakennettu kylpylä tarjoaa nähtävää, kuultavaa ja haisteltavaa. Jo ennen kylpijöitä kylpylän rakentajat pääsivät nauttimaan poikkeuksellisen hulppeista näkymistä.

Kuusankosken keskustassa sijaitseva liiketalo paloi viisi vuotta sitten, mutta sen paikalle on kohonnut nyt kokonaan uusi ostoskeskus.

Merelliselle Kirkkonummelle rakennettiin 1970-luvulla pankin käyttöön korkeatasoinen koulutuskeskus, jossa viihtyi merkkihenkilöitä presidenttiä myöten. Laadukkaasta kokonaisuudesta on nyt kehkeytynyt Långvik Congress Wellness Hotel, joka tarjoaa luksusluokan palveluita kokoontumisiin ja hyvinvointiin.

Helsingin Arabianrantaan on valmistunut Sesam-projekti, kahden asunto-osakeyhtiön muodostama kokonaisuus, jossa on vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja, kahden ensimmäisen luokan korttelikoulu, päiväkoti, ruotsinkielisten näkövammaisten koulu ja ruotsinkielisten näkövammaisten järjestön FSS:n toimitilat.

Kirkkolaakson K-Citymarket on uusin Kirkkonummen yleisönpalvelukeskus ja sen omistaa ja rakennutti Kiinteistöosakeyhtiö Kirkkolaakson kauppakeskus. Rakennus kiinnittyy ohikulkutienä toimineeseen Kirkkonummen väylään, joka on ollut kaupunkia voimakkaasti rajaava elementti.
Kirkkonummen kunta on määrätietoisesti kehittänyt aluetta itään päin. K-Citymarket on ensimmäinen askel kehityksen tiellä, joka johtaa kaupungin laajenemiseen yli vanhan peltomaiseman kiinnittäen sen itäiseen kalliomaisemaan ja sen pientaloaluee-seen.

Vantaan Koivukylän keskustaan avattiin marraskuussa uusi K-Citymarket kauppakeskus yhdeksän oheismyymälän kera. Uudisrakennus nousi Koivukylän tulevan keskusta-aukion tuntumaan. Kauppakeskus on vastaus erityisesti pääradan asukkaiden kasvaviin tarpeisiin. Sen vaikutusalueella asuu noin 50 000 ihmistä.

Pitkään valmisteltu ja tämän vuoden syyskuussa valmistunut rakennuskokonaisuus Sipoon Söderkullassa toteutui kunnan ja päivittäistavarakaupan yhteishankkeena. Se täyttää tiukat ympäristötavoitteet sekä sisältää vaativaa tekniikkaa ja monimuotoisia rakenteita.