Pyhän Laurin kappeli palkitaan vuoden 2010 betonirakenteena taitavasta suunnittelusta sekä ammattitaitoisesta toteutuksesta. Rakennuttajan, käyttäjien ja suunnittelijoiden yhteistyöllä sekä osaavalla betonin käytöllä on aikaansaatu toimiva ja arkkitehtoninen rakennus, joka istuu historialliseen maisemaan ja jossa korostuu käsityön leima.
Valmisteilla oleviin rakentamismääräyksiin kaavaillut energiatehokkuusvaatimukset ovat osoittautuneet sähkö- ja öljylämmitteisissä omakoti- ja rivitaloissa erittäin haasteellisiksi. Sen sijaan suuremmissa rakennuksissa ja muita lämmitystapoja käyttävissä pientaloissa tavoiteltu taso on useimmiten saavutettavissa ilman merkittäviä lisäkustannuksia. Tulokset kävivät ilmi rakennusalan yhteisessä hankkeessa, jossa selvitettiin millaisilla ratkaisuilla ja kustannuksilla ehdotetut vaatimukset on mahdollista täyttää eri rakennustyypeissä.

Asuntoministeri Jan Vapaavuoren asettama työryhmä ryhtyi marraskuussa 2009 perkaamaan rakentamismääräyksiä sillä silmällä, ettei niiden kautta aiheuteta perusteettomasti haittaa puun käytölle rakentamisessa. Työryhmän raportti luovutettiin tänään asuntoministerille. Rakennusteollisuus RT pitää hyvänä asiana, että turhia esteitä ollaan poistamassa puurakentamisen tieltä, asuinkerrostalojen paloturvallisuutta kuitenkaan heikentämättä.
Uusien asuntojen rakentaminen kääntyi viime keväänä vahvaan nousuun ja kasvattaa teknisen urakoinnin volyymia tulevana talvena. Sen sijaan toimitilarakentaminen on edelleen vähäistä eikä merkittävää muutosta ole näkyvissä lähitulevaisuudessa. Toimitilarakentamisen talotekniikka supistuu tänä vuonna noin 10 % verrattuna vuoteen 2009.

Rakennusteollisuuden tänään julkaisemassa suhdannekatsauksessa rakentamisen arvioidaan tänä vuonna lisääntyvän 2 prosenttia. Vielä viime keväänä kokonaistuotannon ennustettiin jäävän 2 prosenttia edellisvuotta pienemmäksi. Syynä rakentamisen ennakoitua nopeampaan elpymiseen on ollut voimakkaasti kasvanut asuntotuotanto.
”Viranomaisten ja rakentajien on tehtävä nykyistä huomattavasti enemmän yhteistyötä, jotta rakentamismääräykset ja niiden soveltaminen eivät turhaan hankaloittaisi rakentamista. Yksi suuri ongelma on, että määräykset ja niiden tulkinnat vaihtelevat kunnittain ja myös kuntien sisällä eri viranomaisten kesken”, esitti Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti. Hän puhui 19. lokakuuta Rakennusteollisuuden ensimmäistä kertaa Oulussa järjestämässä Kumppanuuspäivässä.

Kiinteistö- ja rakennusalan vaikuttajien henkilökohtainen suhtautuminen puukerrostalojen rakentamiseen on myönteistä, mutta ammatillisesti he epäilevät valmiuksia puurakenteisten kerrostalojen toteuttamiseksi. Puuelementtiteollisuus puolestaan katsoo ratkaisujen olevan kunnossa, mutta näkee esteeksi lähinnä viranomaismääräykset. Tulokset käyvät ilmi Lahden tiede- ja yrityspuiston Asumisen osaamiskeskuksen teettämästä markkinaselvityksestä.

Suomessa on käynnistynyt laaja hanke, jossa tutkitaan ilmastonmuutoksen ja lisäeristämisen rakennuksille aiheuttamia mahdollisia riskejä. Tavoitteena on ehkäistä kosteusongelmia ja löytää mahdollisimman laadukkaita ja turvallisia tapoja entistä energiatehokkaampien rakenteiden toteuttamiseksi.

Rakennusteollisuus RT ry on huolestunut valtiovarainministeriön vuoden 2011 budjettiesityksen vaikutuksista uusien vuokra-asuntojen tuotantoon ja väylien kunnossapitoon. Vaarana on, että pula vuokra-asunnoista kiristyy etenkin pääkaupunkiseudulla ja tiestön kunto heikkenee edelleen.
Viestintämarkkinalain mukaan kaivutyön teettäjän tai urakoitsijan velvollisuus on selvittää, sijaitseeko rakennusalueella kaapeleita. Teleyhtiön on saman lain perusteella annettava maksutta tiedot telekaapeleiden sijainnista sekä ohjeet työn suorittajalle vaurioiden välttämiseksi. Teleyhtiöt eivät hoida lain edellyttämää kaapeleiden näyttövelvollisuuttaan asiallisesti. Tilanne on Infra ry:n mukaan huonontunut radikaalisti viime aikoina.