Eduskuntavaalien jälkeen muodostettavan hallituksen ohjelmaan tulee selvästi kirjata, että Suomen tiestö on korjattava nykyisiä logistisia tarpeita vastaavaksi.
Moderni yhteiskunta ei toimisi ilman kiviaineksia: teiden, katujen ja rautateiden rakentaminen ei onnistu ilman hiekkaa, soraa ja kalliomurskeita. Yksistään yhteen kerrostaloasuntoon kuluu noin 100 tonnia kiviaineista. ”Mineraalien saatavuus ja kestävä hyödyntäminen tulee nyt varmistaa uudella tavalla. Tuoreessa kansallisessa mineraalistrategiassa sen tärkeys koko kansantaloudelle on hyvin ymmärretty”, sanoo NCC Roads Oy:n toimialajohtaja ja Infra ry:n kiviainesjaoston puheenjohtajana Pertti Peltomaa.
Viestintämarkkinalain mukaan kaivutyön teettäjän tai urakoitsijan velvollisuus on selvittää, sijaitseeko rakennusalueella kaapeleita. Teleyhtiön on saman lain perusteella annettava maksutta tiedot telekaapeleiden sijainnista sekä ohjeet työn suorittajalle vaurioiden välttämiseksi. Teleyhtiöt eivät hoida lain edellyttämää kaapeleiden näyttövelvollisuuttaan asiallisesti. Tilanne on Infra ry:n mukaan huonontunut radikaalisti viime aikoina.
Suomalaisessa infrarakentamisessa alan osatuottavuudet ovat kehittyneet, mutta kokonaistuottavuus on tilastojen valossa laahannut perässä. Tilastoissa on ollut myös harhaa: Rakennus- ja kiinteistöala teetti vuonna 2006 VTT:llä raportin alan tuottavuuden kehittymisestä, kun tuottavuuskehitys Tilastokeskuksen tilastoissa näytti miinusta vuosilta 1995-2003.
Maa- ja vesirakennus- sekä asfalttialaa edustava Infra ry suhtautuu positiivisesti Liikenneviraston pääjohtajan Juhani Tervalan toiveeseen nostaa tuottavuuden kehittäminen infra-alan ykkösasiaksi. Jos näin käy, tulee innovointien mahdollistaminen varmasti painottumaan Liikenneviraston hankintakäytännöissä. Infra ry pitää suuntausta kannattavana.
Vuosi 2009 oli infra-alalla vahvasti miinusmerkkinen. Yritysten myynnin määrä supistui noin 10 %. Alkuvuoden kehitys oli vielä kohtuullisen hyvä, mutta muuttui nopeasti vuoden aikana ja loppuvuosi oli jo heikko. Merkittävästi tähän vaikutti talonrakentamiseen ja erityisesti liike- ja toimistorakentamiseen liittyvän maa- ja pohjarakentamisen romahtaminen ja urakkahintojen huomattava aleneminen.
Kiviainesalan turvalliskilpailun tulokset julkistettiin tänään eduskuntatalon portailla, onhan eduskuntatalo ”sattumoisin” kivestä rakennettu. Ilman kiviaineksia ei muutenkaan rakenneta mitään.
Suomen teillä ajetaan vuodessa noin 36 miljardia autokilometriä, joista valtaosa tapahtuu päällystetyillä teillä. Niiden osuus on 65 prosenttia koko tieverkostamme. Teiden epätasaisuus, halkeamat, huolimattomat urapaikkaukset, painumat tienpinnassa, kallistumat ja reunapainumat lisäävät kuljettajan riskiä menettää ajoneuvonsa hallinnan. Lumien sulamisen myötä halkeamat ja kuopat paljastuvat.
Tampereella tänään avatuilla Kiviainespäivillä puhunut Infra ry:n puheenjohtaja Per Fjäder vaatii rakennusalalta rajua panostusta työturvallisuusasioihin.
Maa- ja vesirakennusalan sekä asfalttialan yritysten ja yrittäjien etujärjestön Infra ry:n puheenjohtaja Per Fjäder vaatii tehokkaita toimia harmaata markkinaa vastaan.