
Raakamäntyöljyä jalostavan Forchem Oy:n tehdas Raumalla on maailman suurin mäntyöljyn kuivatislausyksikkö. Se oli vuonna 2002 maamme kemian teollisuuden suurin hanke. Rakennuskantaan kuuluvat tuotantolaitos oheistiloineen ja toimitilat.

Orion-yhtymä Oyj Noiron uutta kosmetiikkatehdasta Espoon Kauklahdessa on luonnehdittu maailman moderneimmaksi kosmetiikkatehtaaksi. Uusi tehdas kaksinkertaistaa Noiron tuotantokapasiteetin.

Bioala ja lääkekehitys on Suomessa verkottunut pisimmälle Turussa. Myös tulevaisuuden näkymät ovat hyvät. Kaupungissa toimivat alan keskeiset yritykset ja vaikuttajat muuttivat marraskuussa samaan taloon, Kupittaan alueelle valmistuneeseen Pharma Cityyn, jonka valmistumisen arvioidaan antavan merkittävästi uutta vauhtia alan kehitykselle.