
Vähälä-Yhtiöiden logistiikkakeskus suunniteltiin ja rakennettiin niin, että se palvelee toimivaa tavaraliikennettä nyt ja tulevaisuudessa. Erityistä huomiota saivat vihreät arvot ja tulevien vuosien kasvutarpeet.

Lahden Kujalan kaupunginosaan noussut logistiikkaterminaali sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Pohjoiseen vievän nelostien ja Lahden–Kouvolantien risteyksen tuntumasta pitkän matkan liikenne pääsee terminaaliin kätevästi purkamaan ja lastaamaan kuormia. Jakeluliikenne käyttää samaa terminaalia tavaroiden jakeluun lähialueelle.

Uusi ja uljas logistiikkakeskus oli juuri saatu valmiiksi, kun sitä ryhdyttiin jo laajentamaan. Pitkä teollisuushalli suunniteltiin liikenteen ehdoilla, mutta se ei riittänyt. Rakennuttaja halusi, että halli myös näyttää hyvältä.

Muistatteko, mikä kansainvälinen kuljetusalan konserni on kansainvälisen F1-moottoriurheilusirkuksen yhteistyökumppani? Aivan oikein: DHL haluaa profiloitua formulamaailman teknologiseen edistyksellisyyteen, nopeuteen ja tehokkuuteen.

Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Kehä III:n välittömässä läheisyydessä Viinikkalassa on EKE-Yhtiöiden Kiinteistöosakeyhtiö Rastin hallinnoima noin kymmenen hehtaarin maa-alue. Alueelle rakennettiin moderni logistiikkakeskus Suomen Logistiikkatalo Oy:n käyttöön.

Suomen Kiitoautot Oy on saanut Kuopion Kolmisoppeen lähelle keskustaa uuden, parhain varustuksin toimivan logistiikkakeskuksen. 11 300 neliömetriä antaa mahdollisuudet mm. elintarvikekuljetusten vaatimien erityisolojen järjestämiseen sekä tuore- ja kylmäketjun katkeamattomuuteen.

Nokian Lehtimäelle on valmistunut Nokian Renkaat Oyj:n uusi logistiikkakeskus, jota voi luonnehtia suureksi, selkeäksi ja muunneltavaksi.