
Vuonna 1610 perustetun Jokioisten kartanon miljöö on upea. Päärakennus kuuluu maamme vanhimpiin uusklassisen tyylisuunnan edustajiin. Muutkin suurtilan rakennukset ovat edustuksellisia aina talousrakennukset mukaan lukien. Kartanon tilinavetta otetaan nyt uusiokäyttöön. Siitä tulee osa Akropolis-tiedepuistoa, osa suomalaista elintarviketeollisuuden innovaatiotoi-mintaa.

Ohjelmistoyhtiö CBOSS Oy:n uusi toimitalo Helsingin Pitäjänmäessä on rakennettu poikkeuksellisella tavalla nykysuomessa – laatua korostaen ja rakennusaikataulussa joustaen. Tilaaja sai mitä halusi ja tekijät ovat aidosti ylpeitä työstään.

Valtio rakensi Ouluun toimitalon työvoimatoimistolle ja lääninverovirastolle 1980-luvun virastotaloarkkitehtuuria noudattaen. Verohallinnon organisaatiomuutosten vuoksi talon laajentaminen tuli ajankohtaiseksi. Uusi osa toteutettiin tämän päivän tyylillä, ja samalla myös vanha osa sai uuden ilmeen.

Helsingin Mannerheimintien päähän rakennettujen NCC-talojen rinnalle on noussut kolmas nykyaikainen toimistotalo. Kortteli muodostaa kaupunkikuvallisesti merkittävän päätteen kaupungin pääkadulle. Valoisista sisätiloista aukeaa näkymä paitsi ohivirtaavaan liikenteeseen myös idylliseen siirtolapuutarhaan mökkeineen ja Pikku Huopalahden Terassitalolle.

Kauppakeskus Duo Tampereen Hervannassa on ainutlaatuinen liikekeskus. Sen vanha osa kuuluu arkkitehtipariskunta Raili ja Reima Pietilän 1970-luvulla suunnittelemaan keskustakokonaisuuteen. Uusi osa jatkaa vanhan osan arkkitehtonista ilmettä nykyajan vaatimukset huomioiden.

Kuopion Innoteknia 1 valmistui ensimmäisenä rakennuksena uudelle Viestikadun kaava-alueelle vapuksi. Rakennus on osa Kuopion Tiedepuistoa ja sijaitsee yliopistoaluetta vastapäätä moottoritien toisella puolella. Torille on matkaa kilometri.

Aikaisemmin virastoissa asioiva jyväskyläläinen joutui kiertämään useita keskustan rakennuksia saadakseen asiansa hoidettua. Nyt Virastotalo Sinetissä palvelut ovat helposti kaupunkilaisten ulottuvilla samassa pisteessä, sillä rakennus tarjoaa tilat työvoimatoimistolle, verovirastolle sekä oikeusaputoimistolle. Uudisrakennus sijoittuu varmaotteisesti Jyväskylän kaupunkikuvaan. Ulkopaikkakuntalaisen silmin näyttää siltä kuin talo olisi seissyt paikallaan aina.

Volvo-auton toimitalo nousi sotavuosien Helsinkiin viestittämään uuden ajan alkua. Vuosikymmenten kuluessa arkinen käyttörakennus sai museaalista arvoa, kun useimpia vastaavia autotaloja kohtasi purku. Sturenkadun talo kuitenkin säilyi, ja sen voimakaspiirteiselle arkkitehtuurille osoittautui olevan toimitilamarkkinoilla kysyntää. Rakentajat, suunnittelijat ja käyttäjät arvostavat sitä, että talolla on tarina.

Tampereen Pendoliinoon on helppo tulla. Monessakin toimitalossa pääsee hissillä suoraan parkkihalliin, mutta harvan talon kellarista pääsee suoraan eräille Suomen vilkkaimmista junalaitureista. Keskusta sekä kehittyvä Tullin alue ovat kävelyetäisyydellä.

Salon kaupungin Armfeltin liikekortteli on saanut uuden lisän - Plazan kakkosvaihe on valmis. Se on itsenäinen rakennus, jonka arkkitehtuuri on vivahteikasta niin muodon kuin toimintojen osalta.