Uomarinteen koulun perusparannus

Uomarinteen koulu
Kirjoittaja(t): Jari Peltoranta | Kuvaaja(t): Kari Erkkilä | 2/2010

Vuonna 1974 valmistunut Uomarinteen koulu kävi läpi perusteellisen peruskorjauksen, jossa tilojen käyttöä tehostettiin ja rakennuksen talotekniikka (LVISA) uudistettiin tämän päivän vaatimusten tasolle. Kouluun saatiin lisää valoa ja avaruutta lisäämällä talon sisälle lasipintoja käytäväseinille.

Metsokankaan koulu

Metsokankaan monitoimitalo
Kirjoittaja(t): Jussi Pääkkönen | Kuvaaja(t): Pekka Agarth | 2/2009

Oulun etelälaidalla sijaitseva Metsokankaan kaupunginosa on asukasluvultaan yksi valtakunnan nopeimmin kasvavista alueista. Vuoden 2008 alkupuolella asukkaita oli alle 400, mutta tämän vuoden alusta lähes 1300 oululaisen posti on kannettu Metsokankaalle. Kukaan ei pääse sanomaan, etteivät palvelut pelaisi. Oulun kaupunki rakennutti pääasiassa lapsiperheiden asuttamalle Metsokankaalle pikavauhtia monitoimitalon, jossa päiväkoti, esikoulu ja peruskoulun kaikki luokat toimivat samassa rakennuksessa. Aikataulu oli kaikkien osapuolten mielestä hurja, mutta projekti saatiin valmiiksi melkein päivälleen määräajassa.

Korttelitalo Leskenlehti

02Leskenlehti-PU503.jpg
Kirjoittaja(t): Anja Hämäläinen | Kuvaaja(t): Voitto Niemelä | 5/2003

Taimitarha-ehdotus voitti Helsingin kaupungin opetusviraston ja Puuinfo Oy:n järjestämän korttelitalon suunnittelukilpailun vuonna 2000. Kilpailuun osallistuneilla toimistoilla tuli olla kokemusta koulu- ja päiväkotisuunnittelusta. Lisäksi työryhmässä piti olla puurakentamiseen perehtynyt rakennesuunnittelija. Onnistuneimmissa ehdotuksissa puulle ominainen muotokieli oli yhdistetty omaleimaiseen ja rauhalliseen arkkitehtuuriin.

Kilonpuiston koulu

Kirjoittaja(t): Jari Peltoranta | Kuvaaja(t): Kari Erkkilä | 4/2003

Uusi Espoon Kilonpuiston koulu palvelee noin 800 Kilon ja Karakallion alueen peruskoululaista. Koulussa on myös suurehkot mitoitukset erityisopetukselle.

Karhusuon koulun peruskorjaus

Karhusuo03.jpg
Kirjoittaja(t): Markku Vesterinen | Kuvaaja(t): Kari Erkkilä | 2/2003

Karhusuon omakotialue muodostaa oman tiiviin yhteisönsä, jonka lähiympäristössä uudisrakentaminen on ollut voimakasta. Oma koulu oli ajan mukana käynyt ahtaaksi ja koulun laajentaminen välttämättömäksi. Karhusuon koulussa on opetustilat luokkasarjalle 1-6 sekä esiopetustilat.

Ruusutorpan koulu

02-RUUSUTORPPA.jpg
Kirjoittaja(t): Jari Peltoranta | Kuvaaja(t): Voitto Niemelä | 6/2002

Espoon Leppävaaraan rakennettu Ruusutorpan koulu tulee toisen rakennusvaiheen valmistumisen jälkeen olemaan Espoon suurin koulu, jossa on myös työväenopiston ja kaupungin nuorisotoimen tiloja.
Esikoululaiset sekä peruskoulun ala-asteen ja montessoriopetuksen ala- ja yläasteen oppilaat ovat saaneet tämän ensimmäisen rakennusvaiheen jälkeen opetustilat moni-ilmeisessä rakennuksessa, jossa tyyliin on saatu onnistuneesti yhdistettyä toiminnallisuus.
 

Yhdistele sisältöä