
Helsingin Kruununhakaan saatiin omat tilat Social- och kommunalhögskolanille. Samalla tontilla Yrjö-Koskisen kadun ja Snellmaninkadun kulmauksessa sijaitsi yliopistolle kuuluva rakennus, joka peruskorjattiin samanaikaisesti. Arkkitehtitoimisto Helander & Leiviskän suunnittelema valoisa uudisrakennus on yhdistetty taitavasti 1940-luvun kiinteistöön.

Yhteensä noin 8000 neliön suuruisen Åbo Akademin ASA-kiinteistön saneeraus Turussa päivitti kerralla tiedeyhteisön tilat tämän päivän vaatimuksia vastaaviksi. Tilat tarjoavat nyt käyttäjilleen historiallisen ulkoasun säilyttäneitä moderneja opetustiloja, luentosaleja, kirjastopalveluita, kuntosalin ja paljon muuta. Tavoitteena oli tehdä kohteesta käyttäjien toivomuksia vastaava esteetön kokonaisuus.

Meri ja merenkäynti ovat hauskasti läsnä Haukiputaan uudella Länsituulen koululla. Parin kilometrin päässä Perämeren rannasta sijaitsevan koulun toimintoja johdetaan Komentosillalta ja aineopetustiloilla on teemaan sopivat nimet: esimerkiksi musiikkiluokka Solina ja liikuntasali Aaltoareena. Koulu on oivallinen muistutus siitä, ettei julkista rakennusta tarvitse käyttää eikä näyttää naama peruslukemilla.

Espoossa heinäkuussa valmistunut peruskoulurakennus edustaa uutta suunnittelukulttuuria, jonka mukaisesti arkkitehtoniset ratkaisut ja materiaalivalinnat tukevat rakennuksen energiataloudellisia tavoitteita.

Helsingin Arabian peruskoulun laajennus yhdistää vanhan rakennuksen uuteen hienovaraisesti vanhan osan arkkitehtuuria kunnioittaen, mutta kuitenkin omaleimaisesti.

Aivan äkkiä ei olisi arvannut, että tiiviisti rakennetulla Saksalaisen koulun tontilla Helsingin Kampissa oli käyttämätöntä rakennusoikeutta. Koulu tarvitsi lisää luokkahuoneita, ja niinpä ryhdyttiin laajennukseen. Tilaa oli oikeastaan vain yhteen suuntaan: ylöspäin.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ja Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiön yhdessä rakennuttama Domus Gaudium on ylioppilaskunnan kolmas ylioppilastalo. Vanha ja uusi ylioppilastalo ovat valmistuneet vuosina 1868 ja 1910. Uusin talo vihittiin käyttöön ylioppilaskunnan (HYY) 140-vuotisjuhlapäivänä viime vuoden marraskuussa.

Oulun etelälaidalla sijaitseva Metsokankaan kaupunginosa on asukasluvultaan yksi valtakunnan nopeimmin kasvavista alueista. Vuoden 2008 alkupuolella asukkaita oli alle 400, mutta tämän vuoden alusta lähes 1300 oululaisen posti on kannettu Metsokankaalle. Kukaan ei pääse sanomaan, etteivät palvelut pelaisi. Oulun kaupunki rakennutti pääasiassa lapsiperheiden asuttamalle Metsokankaalle pikavauhtia monitoimitalon, jossa päiväkoti, esikoulu ja peruskoulun kaikki luokat toimivat samassa rakennuksessa. Aikataulu oli kaikkien osapuolten mielestä hurja, mutta projekti saatiin valmiiksi melkein päivälleen määräajassa.

Työ ja vapaa-aika sekoittuivat, kun arkkitehtipariskunnan lapset pääsivät sommittelemaan julkisivua legopalikoista. Talo rakennettiin kuitenkin aikuisten oikeasti Espoon Tuomarilaan, jossa se korvasi pieneksi jääneen ja tekniikaltaan vanhentuneen 1960-luvun päiväkodin. Iloisen kirjavat julkisivuvärit säilyivät talossa läpi rakennusprosessin.

AURA-instituutti on erityisoppilaitos, joka tarjoaa ammatteihin johtavaa perustutkintokoulutusta sekä valmentavaa ja kuntouttavaa opetusta ja ohjausta. Oppilaitoksen ensimmäiset tilat rakennettiin 1960 luvulla. Oppilasmäärän kasvun ja tilojen toiminnallisuuteen liittyvien vaatimusten myötä koulua oli laajennettava ja vanhoja tiloja modernisoitava. Projektin tuloksena on, paitsi uusi ja korkealuokkainen lisärakennus, myös parannuksia olevien tilojen toiminnallisuuteen.