
Haaga-Helian ja Laurea-ammattikorkeakoulun Porvoon yksiköt viihtyvät uudella Campuksella, jonka tilat on räätälöity oppimista varten.

Tapaan Neste Oilin Kilpilahden jalostamoalueella kaksi tyytyväistä miestä. Projektipäällikkö Matti Sainio ja ryhmäpäällikkö Jouni Meriläinen esittelevät ylpeinä maaliskuun lopussa valmistunutta uutta keskuslaboratoriota, joka on toiminut juuri niin tehokkaasti kuin odotettiinkin.

Albert Edelfeltin koulussa Porvoossa on tilaa innostaa jopa 600 peruskoululaista opintielle. Oivaltava suunnittelu ja taiteen osuus arkkitehtuurissa tukee osaltaan talossa tehtävää kasvatustyötä.

Vanhan Porvoon ytimessä sijaitseva vanha raatihuone on maamme tärkeimpiä barokkiklassismin tai vaatimattoman pohjoismaisen rokokookauden rakennustaiteen edustajia. Torin laidalla sijaitsevassa kaksikerroksisessa taitekattoisessa kivitalossa on tehty myös Suomen historiaa. Raatihuoneen tähtihetkiä elettiin vuonna 1809, jolloin toisen kerroksessa kokoontuivat suuressa salissa aatelissääty ja pienessä salissa porvarissääty. Vanha raatihuone peruskorjattiin 200-vuotismerkkipäiväjuhlien kunniaksi.

Neljäkymmentävuotiaaseen Porvoon sairaalaan valmistui uusi lisäosa, jonka on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Paatela-Paatela & Co. Vilkastoimintaisen sairaalan aiemmat suurehkot laajennukset olivat laboratorio vuonna 1986, päivystyspoliklinikka 1994 sekä leikkausosaston saneeraus vuonna 2003.

Kauan valmisteltu Porvoon Kuninkaanportin alueen rakentaminen on päässyt käyntiin. Alueen ensimmäisenä rakennuksena on valmistunut Keskon K-raudan uuden konseptin mukainen myymälä. Kuninkaanportin alue soveltuu tilaa vieville myymäläkonsepteille kuten auto-, huonekalu- ja kodinsisustusliikkeille.

Porvoonjoen yli kulkeva Aleksanterinkadun silta on ollut porvoolaisten intohimojen kohteena jo 1970-luvulta lähtien. Mannerheimintien sumppuuntumista helpottava uusi silta on käynyt läpi pitkän tien läpi erilaisten selvitysten, adressien, valitusten ja lisäselvitysten. Lopussa kiitos seisoo kuitenkin tässäkin hankkeessa.

Porvoon kaupungin uusi pelastusasema sijaitsee oivallisessa paikassa kaupungin länsipuolella, aivan Helsingin moottoritien tuntumassa. Kaupungin keskustaan asemalta ajaa keskimäärin kolmessa minuutissa.
Vuonna 1970 rakennettu Porvoon uimahalli siirtyi kylpyläaikaan, kun vanha halli kunnostettiin ja siihen lisättiin uusi, valoisa virkistysosasto monitoimi- ja porealtaineen sekä vesiliukuratoineen.

Porvoon vanha kansallismaisema uudistuu aivan Porvoon keskustassa, kun joen länsirannalle nousee uusi, tiiviisti rakennettu puukaupunkialue. Puukaupunginosan rakentaminen on kaupungilta reipas veto, sillä alue oli aiemmin kaavoitettu jo kerrostaloalueeksi.