Martti Ahtisaaren koulu Kuopio

Martti Ahtisaaren koulu
Kirjoittaja(t): Päivi Mäkinen | Kuvaaja(t): Pekka Agarth | 5/2011

Kuopio rakennuttaa elinkaarimallilla kaksi uutta koulua ja päiväkodin ja peruskorjaa kaksi päiväkotia. Martti Ahtisaaren koulu nousi vuoden 2010 asuntomessualueelle Saaristokaupungin Lehtoniemeen. 

Kuopion verotalo - Arvorakennuksen suunnittelua ohjasi elinkaarimalli

Kuopion verotalo
Kirjoittaja(t): Eeva Maukola,Irene Ojala | Kuvaaja(t): Pentti Potkonen | 1/2011

Kuopion verotalo sijaitsee arvokiinteistössä aivan kaupungin ydinkeskustassa. Peruskorjauksessa ja laajennuksessa haasteena oli säilyttää kiinteistön arvo kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Senaatti-kiinteistöillä lähtökohtana oli elinkaariajattelu, verottajalla puolestaan oma valtakunnallinen konsepti, joka piti sovittaa kulttuurihistoriallisesti merkittävään rakennukseen.

 

Tapiolan talo suunniteltiin maisemaan - jota ei vielä ole

Tapiola-ryhmä, toimistotalo
Kirjoittaja(t): Irene Ojala | Kuvaaja(t): Pekka Agarth | 2/2010

Tapiola-ryhmän uusi toimistotalo on noussut merkittävälle paikalle Kuopion tulevaa kaupunkikuvaa. Se rakennettiin Puutarhakadulle linja- ja rautatieasemien kanssa samalle aukiolle ennen kuin tuleva asemanseutu on edes suunnittelupöydällä.

Itella Oyj postikeskus

Itella Oyj postikeskus
Kirjoittaja(t): Irene Ojala | Kuvaaja(t): Pekka Agarth | 2/2010

Itella Oyj:n uusin postikeskus on avattu Kuopiossa aivan 5-tien tuntumassa. Melkein 200 000 kuution rakennuskompleksi, paitsi näkyy hyvin tielle, on myös postin jakeluautojen helposti saavutettavissa. Uudesta liittymästä päästään suoraan Kuopion ohittavalle moottoritielle.

Sokos Hotel Puijonsarven laajennus

_DSC0365.jpg
Kirjoittaja(t): Irene Ojala | Kuvaaja(t): Pentti Potkonen | 5/2008

Legendaarisen Puijonsarven moderni laajennus - syntyi Itä-Suomen suurin kokous- ja kongressihotelli
Paljon nähnyt, 1920-luvulla rakennettu Sokos Hotel Puijonsarvi on saanut viereensä uudisosan, jossa henkii vanhan osan kansallisromantiikan kunnioitus ja vahva kuopiolaisuus. Tori ja sen kalakukkokaupat ovat puolen kilometrin päässä. Satamaan, ”jossa laivat huuteloo”, on kävelymatka. Vieressä on Snellmanin puisto.

Kiinteistö Oy Innoteknia

_DSC0656.jpg
Kirjoittaja(t): Irene Ojala | Kuvaaja(t): Pentti Potkonen | 3/2007

Kuopion Innoteknia 1 valmistui ensimmäisenä rakennuksena uudelle Viestikadun kaava-alueelle vapuksi. Rakennus on osa Kuopion Tiedepuistoa ja sijaitsee yliopistoaluetta vastapäätä moottoritien toisella puolella. Torille on matkaa kilometri.

Kiinteistö Oy Microteknia

_DSC601.jpg
Kirjoittaja(t): Irene Ojala | Kuvaaja(t): Pentti Potkonen | 3/2007

Kuopion Teknologiakeskus Tekniaan valmistunut Microteknia 4 on monella tavalla ainutlaatuinen rakennus. Se on suunniteltu lääkekehitystä ja -tuotantoa varten erittäin tarkasti. Silti se on rakennuskustannuksiltaan vertailukelpoinen.

Pelastusopisto

DSC0539.jpg
Kirjoittaja(t): Irene Ojala | Kuvaaja(t): Pentti Potkonen | 4/2005

Valtakunnallisen Pelastusopiston 14 000 neliön laajennus- ja peruskorjausprojekti Kuopiossa on valmistunut 15 kuukaudessa. Näin nopea aikataulu oli mahdollista projektinjohtokonsultoinnin ansiosta.

Medistudia

12.jpg
Kirjoittaja(t): Irene Ojala | Kuvaaja(t): Pentti Potkonen | 6/2004

Kuopion yliopiston Savilahden kampus on nyt täynnä, kun lääketieteen ja farmasian opiskeluun tarkoitettu Medistudia on valmistunut. Käytännössä alueelle jää rakennusmaata reserviin, mutta sen käytöstä ei ole suunnitelmia toistaiseksi. Korkeintaan autojen paikoitusalue rakennetaan.

Microteknia 3:n MicroTower

Microtower_004.jpg
Kirjoittaja(t): Matti Ojala | Kuvaaja(t): Pekka Agarth | 3/2004

Kuopion tiedepuiston 15-kerroksinen MicroTower on Kuopion korkein toimistorakennus. Se muodostaa rakenteilla olevan laboratoriosiiven kanssa Microteknian kolmannen vaiheen. Neljännen yksikön hankesuunnittelu on juuri käynnistynyt. Sille on varattu tilaa kahden biotekniikkaan erikoistuneen laboratoriorakennuksen ja Microteknia 1:n väliselle tonttiosuudelle.

Yhdistele sisältöä