
Mussalon jätevedenpuhdistamon saneeraus- ja uudisrakennushanke valmistui vuoden 2009 marraskuussa. Kymen Veden mukaan puhdistamo on Suomen neljänneksi suurin. Rakennushankkeen lisäksi Kymen Vesi on uudistanut alueen jäteveden siirtolinjoja ja rakennuttanut pumppuasemia. Mussalossa käsitellään Kotkan, Anjalankosken ja Pyhtään jätevedet ja vuoden 2011 alusta myös Haminan jätevedet.

Merikeskus Vellamo on saanut kesän kuluessa harvinaisen myönteistä palautetta. Monien mielestä tämä Suomen merimuseon, Kymenlaakson maakuntamuseon, Suomen merivartiomuseon ja Tiedekeskus Vellamon yhteinen rakennus on maamme hienoimpia näyttelyhalleja, ellei hienoin. Heinäkuun alun avajaisista ei kulunut kuukauttakaan, kun 30 000 kävijän raja rikkoutui. Museorakennus on saanut vieraakseen myös ihastuneita arkkitehteja eri puolilta maailmaa, ja esittäytyminen Venetsian biennalessa nyt syyskuussa lisännee alan ammattilaisten kiinnostusta.

Kovasti kiistelty korttelin kokoinen Kauppakeskus Pasaati avattiin virallisesti Kotkassa 16. marraskuuta. Tosin jonkin verran viimeistelyä tarvitaan vielä, ja muutamissa liiketiloissa jatkuvat muutostyöt.

Kun Kotkan sataman Mussalon konttiterminaali neljä vuotta sitten valmistui, se oli eittämättä jo silloin lajissaan Itämeren tehokkain. Silloin ei uskottu, että sen laajennussuunnitelmia joudutaan aikaistamaan useita vuosia. Kysyntä ylitti heti tarjonnan.

Digitaalisen liiketoiminnan keskukseksi Kotkassa saneerattu Datariina on tekniikaltaan maamme uudenaikaisin toimistotalo. Sitä se on monen muunkin mielestä kuin talon suunnittelijan, rakennusarkkitehti Mirja Tommilan, jonka varsinainen toimipaikka, Karhulan Älytalo Twin Eagle jää auttamatta toiseksi.

Vapuksi valmistunut Kotkan Maretarium on oloissamme varsin poikkeuksellinen rakennus: meillä Suomessa ei ole yhtään näin suurta akvaariota. Ulkoapäin se näyttää aivan tavalliselta, mutta sisällä on paljon sellaista tekniikkaa, jota meillä ei ole aiemmin toteutettu. Ilman englantilaista akvaarioasiantuntemusta Maretariumia ei olisi saatu luoduksi, mutta suomalaisella arkkitehtuurilla ja ammattitaidolla siitä kehitettiin kotimainen kokonaisuus, jota kehtaa näyttää kenelle tahansa.