
Kokkolaan on valmistunut maailman suurin joka sään AWT-satamaterminaali (All Weather Terminal). Se on ensimmäinen pohjoismaissa ja viides Euroopassa. Aikaisemmista kolme sijaitsee Hollannissa Amterdamissa ja Rotterdamissa ja yksi Espanjan Baskimaassa. Merisatamien AWT-terminaalien esikuvina ovat suurien jokien proomuliikenteessä käytetyt vastaavat pienemmät terminaalit. Kappaletavaran ja kemikaalien kuljetuksissa ne ovat osoittaneet tehokkuutensa.

Pelastakaa Lapset ry on rakennuttanut Helsingin Käpylään upouuden valtakunnallisen toimi- ja palvelutalon, johon on muuttanut järjestön keskustoimisto ja Etelä-Suomen aluetoimisto ahtaaksi käyneistä tiloista Lapinrinteeltä.

Joulukuussa 2004 valmistuneen lisärakennuksen myötä Oulun seudun ammattikorkeakoulun Tekniikan yksiköstä tuli Kulttuurin ja tekniikan yksikkö. Tekniikan yksikön rakennusosastolle valmistunut uusi siipi on tavanomaista oppilaitosrakentamista, mutta Kulttuurialan yksikkö koostuu vaativista erikoistiloista, jotka tekivät projektista ainutkertaisen.

Myllerretyn näköinen työmaa Espoossa Martinsillantien kupeessa on kuoriutunut hauskannäköiseksi uudeksi peruskouluksi. Perusvärein korostettu betonikuutio metsäisellä ja kallioisella tontilla houkuttaa lapsia leikin varjolla oppimaan.