
Uimahalli Kuohu sijaitsee keskellä Kangasalan kirkonkylää, aivan linja-autoaseman vieressä. Ulkoisesti rakennus on moniulotteinen ja ilmeikäs uutuus, joka istuu hyvin valmiiksi rakennettuun ympäristöön, mutta sisälleen se kätkee valoisan veden maailman. Valaistuksen ohjausjärjestelmän, valaisimien oikean sijoittelun ja luonnonvalon hyväksikäytön avulla allasalueelle saadaan miellyttävä valo eri vuorokauden ja vuoden aikoina.

Onninen Oy avasi kesällä Hattulaan suuren teräspalvelukeskuksen taantuman keskellä. Terästuotteet ovat nopeasti nousseet yritykselle tärkeäksi tuoteryhmäksi, ja pitkälle automatisoitu uusi suurvarasto vahvistaa Onnisen pitkän tähtäyksen palvelukykyä terästuotemarkkinoilla.

Ensimmäistä kertaa olemassaolonsa aikana Hämeenlinnan maakunta-arkisto sai varta vasten arkistoksi suunnitellut tilat. Kaupunkikuvallisesti ja arkkitehtonisesti merkittävä uudisrakennus sijaitsee keskeisellä paikalla Verkatehtaan ja Vanajaveden naapurina.

Albert Edelfeltin koulussa Porvoossa on tilaa innostaa jopa 600 peruskoululaista opintielle. Oivaltava suunnittelu ja taiteen osuus arkkitehtuurissa tukee osaltaan talossa tehtävää kasvatustyötä.

NCC Property Development Oy luovutti alkukesästä kauppapuiston kaksi ensimmäistä vaihetta Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman omistukseen. Ensimmäisinä kauppahuoneina liikkeensä avasivat Starkki, S-market ja R-Kioski. Syyskuun 2009 vaiheilla toimintansa aloittavat JR Kodintavaratalo Oy ja Motonet.

55-vuotiaaseen Mankkaanpuron kouluun saatiin kauan odotettu peruskorjaus ja laajennusosa Vanhan-Mankkaantien varteen. Neljännesvuosisata ala-astelaisia ehti varttua parakkikoulussa.

Neste Oilin uusi pääkonttori on arvokkaalla paikalla Espoon ja Helsingin rajan tuntumassa. Kahdesta matalammasta osasta ja korkeammasta tornista koostuva kokonaisuus on aivan meren äärellä, mikä on otettu huomioon rakentamisessa monin tavoin.

Ensin siitä piti tulla hiihtoputki. Tulikin maamme ensimmäinen talvielämyshalli. Helsingin Kivikon liikuntapuistoon on avattu vajaan parin hehtaarin kokoinen Ylläs-Halli, joka on ensisijaisesti rakennettu hiihtäjien tarpeisiin, mutta muuntojoustava halli mukautuu moneen muuhunkin talviseen tarpeeseen.

Pitäjänmäellä hyvin yhteyksien äärellä sijaitseva Moveres Business Garden on Pohjoismaiden ensimmäinen amerikkalaisen LEED-standardin mukaan rakennettu toimistotalo.

Helsingin Viikkiin elokuussa valmistuneessa peruskoulun, väestönsuojan ja liikuntahallin sisältävässä rakennuskompleksissa energiatehokkuus on arvossaan. Tästä syystä LVIS-suunnittelijat tekivät poikkeuksellisen tiivistä yhteistyötä arkkitehtien kanssa hankkeen alusta lähtien.