
Neljäkymmentävuotiaaseen Porvoon sairaalaan valmistui uusi lisäosa, jonka on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Paatela-Paatela & Co. Vilkastoimintaisen sairaalan aiemmat suurehkot laajennukset olivat laboratorio vuonna 1986, päivystyspoliklinikka 1994 sekä leikkausosaston saneeraus vuonna 2003.

Saksalainen sisustajan ja rakentajan tavarataloketju Bauhaus avasi sisustustavaratalonsa Espoon Suomenojalle viime marraskuussa. Hankkeen pääurakoitsija Lemcon Oy on vastannut kaikkien neljän, Vantaan, Turun, Tampereen ja nyt viimeisimmän tavaratalon rakennushankkeista.

Espoon hotellielämä sai uutta vauhtia, kun Kokoushotelli Meripuisto avasi ovensa peruskorjauksen jälkeen. Osin suojeltu, vuonna 1975 valmistunut rakennus ansaitsee paikkansa kokousvieraiden virkistäjänä Kivenlahden merimaisemassa.

Meira Novan Tuusulaan valmistunut logistiikkakeskus on Euroopan nykyaikaisin HoReCa-logistiikkakeskus, joka palvelee SOK:laisia hotelleja ja ravintoloita, henkilöstöravintoloita, julkisen sektorin suurkeittiöitä sekä liikennemyymälöitä ravintoloineen. Logistiikkakeskuksen yhteydessä ovat myös Meira Novan uudet pääkonttoritilat. Yritys muutti Tuusulaan Vantaan Piispankylästä.
Helsingin ja Tampereen välillä ajaessa on voinut seurata uuden retail park -tyyppisen liikerakennuksen kohoamista Hyvinkäälle. Kasvava kaupunki tarvitsi liiketilaa pientalorakentajien ja kodinhankintojen kauppaketjuille. Kodinkeskus Sveitsin Portaali muodostaa nyt yhden merkittävimmistä alan liikekeskittymistä eteläisessä Suomessa.

Espoon seudun koulutuskuntayhtymän Omnian Espoon Pappilanmäen modernissa rakennuksessa yhdistyvät tarkoituksenmukaisuus ja elämyksellisyys sekä läpinäkyvyys.

Keskeiselle paikalle Hämeenlinnaan Vanajatie 10:een on noussut 9300 kerrosneliömetrin toimisto- ja liikerakennus, jonka suuruusluokan hanketta seudulla ei ole rakennettu sitten 1980-luvun. Tiloja näyttävässä talossa on muun muassa rakennuttaja H&P Infralla, oikeusministeriöllä, ProAgria Hämeellä ja Fit-Fys -liikuntakeskuksella.

Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitoksen (VÄS) syksy alkoi uusissa tiloissa, jotka peruskorjattiin Elannon keskusvarastoon Helsingin Sörnäisissä. Etelä-Suomen Julkisivupalvelu Oy:n omistamasta ja saneeraamasta kiinteistöstä vuokrattiin VÄSin käyttöön puolet eli noin 2 000 m2.

Helsingin kaupunki on arvottanut Laajasalon yläasteen ja lukion kaupunkikuvallisesti arvokkaaksi rakennukseksi. Rakennuksen tekninen ja toiminnallinen kunto alkoi kuitenkin olla sitä luokkaa, että se vaati perusteellista peruskorjausta. Nyt rakennus on käynyt läpi laajan peruskorjausohjelman, jolla koulu on kahdessa urakkavaiheessa nostettu tämän päivän vaatimusten tasolle.

Espoon Muuralaan omakotialueen laitaan nousi kaupungin tuorein opinahjo, Koulumestarin koulu ja päiväkoti. Neliömäinen rakennus sisäpihoineen on osa arjen kasvuympäristöä lähes viidellesadalle lapselle.