
Helsingin Arabian peruskoulun laajennus yhdistää vanhan rakennuksen uuteen hienovaraisesti vanhan osan arkkitehtuuria kunnioittaen, mutta kuitenkin omaleimaisesti.

Toimistotalot suunnitellaan nykyään muuntojoustaviksi. Harvalle käy kuitenkaan samoin kuin VTT Tietotekniikan talolle. VTT:ssä tehtiin rakentamisen aikana laaja organisaatiomuutos. Sen tuloksena Digitalossa tutkitaan edelleenkin digitaalisia tietojärjestelmiä, mutta myös johdetaan koko konsernia. Digitalossa tutkijoita on nyt kaksi kolmannesta, kolmannes on konsernijohtoa ja tukipalveluita.

Friisilän Aurinkorinne on yksi puusta rakennettu vastaus kysymykseen siitä, kuinka pientaloasumisen arvoja voidaan tuoda kaupunkialueille. Kaupunkilaisetkin pitävät pientaloasumisesta, mutta heille tarjotaan kerrostaloja. Syitä tähän on monia, yhtenä niistä toteutettujen esimerkkien puute.

Paanukirkon tarina lähti liikkeelle, kun kirkkoherra Jorma Niinikoski muutti pois vanhasta pappilasta. Sen tulevaisuutta yhdessä Panu Kailan kanssa ideoitaessa puheeksi tuli vierestä aikanaan purettu seurakunnan ensimmäinen kirkko, jonka uudelleen rakentamistakin on aina väliin mietitty. Kaila sai ajatuksen: entäpä jos tehtäisiin uusi kirkko, mutta 1700-luvun työtavoilla?