
Heinolan Vierumäkeen on valmistunut puukerrostalo, joka on edelläkävijä Suomessa sekä rakennustekniikaltaan että energiataloudeltaan. Kyseessä on viisikerroksinen hybridipuukerrostalo, jonka välipohjissa on hyödynnetty uudenlaisten puurakenteiden lisäksi ohutta betonikerrosta ääni- ja värähtelyongelmien ratkaisemiseksi. Rakennus täyttää VTT:n määrittelemät passiivitalokriteerit ja on hiilijalanjäljeltään Suomen matalatasoisin kerrostalo.

Erittäin keskeisellä paikalla Aleksanterinkadun ja Mikonkadun kulmauksessa sijaitseva, 1800-luvun lopussa rakennettu Atlas-talo on käynyt läpi perusteellisen julkisivukorjauksen. Saman urakan yhteydessä puhdistettiin viereisen graniittipintaisen Salama-talon julkisivut.

Uuden Kluuvin suunnittelijat loivat enemmän kuin pelkän rakennuksen: lokakuussa Helsingin ydinkeskustassa avattu kauppakeskus on tuote, jossa tila ja toiminnallisuus tukevat toinen toisiaan. Vaikka kauppakeskus on suunnattu nuorille ja nuorekkaille kaupunkilaisille, on uudistuksessa tehty kunniaa entisen Elannon tavaratalon 1950-luvun ajattomalle arkkitehtuurille.

Kouvolan laajennettu Prisma-keskus on otettu käyttöön, ja rakennuttaja Osuuskauppa Ympäristö voi olla ylpeä Suomen ja maailman suurimmasta Prismasta. Laajennuksessa hyödynnettiin vanhaa rakennusta. Kauppaa tehtiin koko rakentamisen ajan, mikä vaati hyvää vaiheistamisen hallintaa kaikilta osapuolilta.

Stén-Kimet –konsernin uusi teräspalvelukeskus valmistui Nurmijärvelle kuluvan vuoden kesäkuussa. Toiminnallisuutta korostavista lähtökohdista suunniteltu keskus hyödyntää erityisen kehittynyttä talotekniikkaa.

Sellon kauppakeskuksen alueen viimeisenä vaiheena valmistui alueen länsikulmaan 20-kerroksinen asuinkerrostalo Sellonhuippu, jossa on 151 hyvin varustettua vuokra-asuntoa aivan kauppakeskuksen nurkalla. Rakennuksen toritasolla on myös 400 m2:n suuruinen liiketila.

Kahdessa vaiheessa rakennettu Keinusaaren toimistotalo Hämeenlinnan keskustan tuntumassa on Hämeenlinnan mittakaavassa suuren luokan yritystilakokonaisuus. Näkyvällä paikalla sijaitseva rakennus luo kaupunkikuvaa, mikä toi hankkeelle omat vaateensa.

Primulan uusi tuotanto- ja logistiikkakeskus Herkkutehdas Järvenpäässä Wärtsilän teollisuusalueella on ollut osittain käytössä jo vuodenvaihteesta lähtien. LEED-sertifioitu Herkkutehdas valmistuu kokonaisuudessaan syyskuun loppuun mennessä. Primulan Herkkutehdas on Pohjoismaiden modernein leipomo ja valmisruuan tuotantolaitos, joka täyttää korkeimmatkin ympäristöstandardit. Primula on Suomen ensimmäinen hiilineutraali elintarvikealan yritys.

Logistiikkakiinteistökehittäjä MegaHubilla on ennestään viisi logistiikkakeskusta eri puolilla Suomea. Moreenin alueelle on nyt valmistunut ensimmäinen MegaHub-rakennus täydentämään yrityksen valtakunnallista logistiikkakonseptia. Seuraavan, teollisuuskäyttöön tulevan rakennuksen pohjatyöt ovat jo käynnistyneet, ja tontille on suunniteltu vielä kolmaskin rakennus, jonka työt käynnistyvät, kun sopivat käyttäjät löytyvät.

Etola-yhtiöihin kuuluvan Etra Oy:n uusi Hämeenlinnan logistiikkakeskus sijaitsee Moreenin teollisuusalueella aivan Helsinki-Tampere-moottoritien vieressä. Näkyvän sijainnin vuoksi rakennuksesta haluttiin tehdä tavanomaista näyttävämpi. Toimivuuden ja näyttävyyden lisäksi logistiikkakeskuksessa huomioitiin erityisesti työntekijöiden työolot.