Porin Luotsinmäen keskuspuhdistamo

Luotsinmäki
Kirjoittaja(t): Matti A. Kallio | Kuvaaja(t): Matti A. Kallio | 4/2010

Porin kaupungin Luotsinmäen keskuspuhdistamo on alun perin valmistunut kemialliseen saostukseen perustuvaksi puhdistuslaitokseksi vuonna 1976. Puhdistusprosessia on tehostettu vuosina 1993–1995, jolloin puhdistusprosessi muutettiin biologis-kemialliseksi. Viimeisin ja aivan hiljattain valmistunut kolmas vaihe sisälsi keskuspuhdistamon saneeraus-, tehostus- ja laajennusprojektin. 

IKEA Tampere

Ikea Tampere
Kirjoittaja(t): Matti A. Kallio | Kuvaaja(t): Matti A. Kallio | 4/2010

Tampereen keskustan tuntumassa sijaitseva Suomen suurin Ikea tavaratalo on pinta-alaltaan 35 000 neliömetriä eli runsaan viiden jalkapallokentän kokoinen. Yli satatuhatta neliömetriä kattavalla tontilla on pysäköintitilaa jopa 1 250 autolle. Uusi tavaratalo nostaa Ikean näkyväksi toimijaksi Pirkanmaan alueella. Se on tämän lisäksi Ikean pohjoisin toimipiste Suomessa ja asiakkaiksi odotetaankin kansaa sekä Keski-Suomesta että länsirannikolta, josta on matkattu jopa Ruotsin Haaparannan Ikeaan ostoksille. 

Salon aluesairaala

Salon aluesairaala
Kirjoittaja(t): Matti A. Kallio | Kuvaaja(t): Matti A. Kallio | 4/2010

Salon aluesairaalan toimintoja nykyaikaistettiin ja vanhan sairaalan yhteyteen ra-kennettiin 6764 bruttoneliömetriä uutta tilaa. Samanaikaisesti järjestettiin yhteis-päivystys terveyskeskuksen kanssa. Kokonaan uutta toimintaa varten rakennettiin neljännen kerroksen tehostetun valvonnan tilat. 

Mussalon jätevedenpuhdistamo

Mussalon jätevedenpuhdistamo
Kirjoittaja(t): Matti A. Kallio | Kuvaaja(t): Matti A. Kallio | 3/2010

 Mussalon jätevedenpuhdistamon saneeraus- ja uudisrakennushanke valmistui vuoden 2009 marraskuussa. Kymen Veden mukaan puhdistamo on Suomen neljänneksi suurin. Rakennushankkeen lisäksi Kymen Vesi on uudistanut alueen jäteveden siirtolinjoja ja rakennuttanut pumppuasemia. Mussalossa käsitellään Kotkan, Anjalankosken ja Pyhtään jätevedet ja vuoden 2011 alusta myös Haminan jätevedet.

Life on a Leaf

Elämää lehdellä
Kirjoittaja(t): Matti A. Kallio | Kuvaaja(t): Matti A. Kallio | 2/2010

Elämää lehdellä on kuvataiteen tohtorin Jan-Erik Anderssonin ja arkkitehti Erkki Pitkärannan yhteistyön tulos. Rakennus on koti ja taideluomus vailla vertaansa. Sitä ei voi kategorisoida perinteisin arkkitehtuurikritiikin keinoin, koska se ei noudata aikalaiskäsityksiä. Tämä ei kuitenkaan vähennä rakennuksen painoarvoa suomalaisessa arkkitehtuuridiskussiossa.

Lammin Liikuntakeskus

Lammin Liikuntakeskus
Kirjoittaja(t): Matti A. Kallio | Kuvaaja(t): Matti A. Kallio | 1/2010

Lammin Liikuntakeskus sai jo avajaispäivinä myönteisen vastaanoton – rakennuksesta pidetään, se koetaan viihtyisänä ja ympäristöönsä sopivana, kertoo rakennuttajainsinööri Pentti Kainulainen Hämeenlinnan kaupungin Tilapalvelut liikelaitoksesta. Liikuntakeskus palvelee lähinnä Hämeenlinnan kaupunkiin viime vuoden alussa liitettyjä Lammin, Hauhon ja Tuuloksen kuntien alueiden noin 10 000 asukasta.

Myllypuron harjoitushalli

Pallomylly
Kirjoittaja(t): Matti A. Kallio | Kuvaaja(t): Matti A. Kallio | 1/2010

Liikunta- ja kaupunkisuunnitteluviraston laatima Myllypuron liikuntapuiston yleissuunnitelma valmistui vuonna 2003 . Viimeisin lisä ympärivuotiseen liikunta- ja vapaa-ajan käyttöön suunnitellulla alueella on Pallomyllyksi nimetty, pallopeleille tarkoitettu harjoitushalli. Teräsristikkorakenteisen kaarihallin katon alla on täysimittainen jalkapallokenttä, joka palvelee myös pesä- ja lentopalloilijoita, rugbyn ja kriketin pelaajia sekä baseball-lajiharrastajia.

Sirkkalan kasarmi

Sirkkalan kasarmi
Kirjoittaja(t): Matti A. Kallio | Kuvaaja(t): Matti A. Kallio | 6/2009

Turun yliopiston taiteen tutkimus on saanut upeat uudet tilat rakennushistorialtaan merkittävästä Sirkkalan kasarmikorttelista. Se on osa yliopiston keskustan kampusaluetta, joka muodostuu kolmesta osasta: Yliopistonmäen kampuksesta, Kasarmialueen kampuksesta ja Kupittaan alueen kampuksesta. Vastavalmistunut Sirkkalan kasarmialue sijaitsee yliopiston Kupittaan kampusalueella ja on sikäli aivan keskeisellä paikalla yliopiston kampuskokonaisuutta ajatellen

K-Citymarket Kirkkonummi

Kirkkolaakson K-Citymarket ja kauppakeskus
Kirjoittaja(t): Matti A. Kallio | Kuvaaja(t): Matti A. Kallio | 6/2009

Kirkkolaakson K-Citymarket on uusin Kirkkonummen yleisönpalvelukeskus ja sen omistaa ja rakennutti Kiinteistöosakeyhtiö Kirkkolaakson kauppakeskus. Rakennus kiinnittyy ohikulkutienä toimineeseen Kirkkonummen väylään, joka on ollut kaupunkia voimakkaasti rajaava elementti.
Kirkkonummen kunta on määrätietoisesti kehittänyt aluetta itään päin. K-Citymarket on ensimmäinen askel kehityksen tiellä, joka johtaa kaupungin laajenemiseen yli vanhan peltomaiseman kiinnittäen sen itäiseen kalliomaisemaan ja sen pientaloaluee-seen.

ABC-Lohja

ABC-Lohja
Kirjoittaja(t): Matti A. Kallio | Kuvaaja(t): Matti A. Kallio | 6/2009

ABC-liikenneasema sijaitsee E18-moottoritien varressa Karnaisten liittymän yhteydessä.
– Ideanamme oli luoda elämyksellinen ja ilmaisullinen paikka, jonka arkkitehtuuri on tyylikästä ja houkuttelevaa ja luo hyvät puitteet liikenneaseman toiminnoille, summaa pääarkkitehti Jarmo Saarinen toimistonsa työstä.

Yhdistele sisältöä