
Täydellisesti rungoksi asti riisuttu rakennus antaa paljon vapauksia peruskorjaukselle. Huolimatta teknisesti perinpohjaisesta ja raskaasta korjauksesta voi lopputulos olla kuitenkin rakennuksen alkuperäistä suunnitelmaa ja henkeä kunnioittava. Tämän osoittaa vuodenvaihteessa valmistunut Oulun kansainvälisen koulun saneeraus ja sen yhteydessä toteutettu lisärakennus.

Kaupunkien ydinkeskustoista ei nykyisin kovin helposti löydy sijaa hotellille tai tuhatpaikkaiselle elokuvateatterikeskukselle. Erityisen hankalaa sen luulisi olevan Oulun tyyppisessä pitkään jatkuneen kasvun tiivistämässä kaupungissa. Sitä tiukemmin tarttuivat Finnkino ja Scandic-hotellit tilaisuuteen, kun niille tarjoutui mahdollisuus päästä Oulun keskustaan aivan Rotuaarin liepeille, entiselle Teboilin huoltamotontille.

Oulunsalon kunta asetti tavoitteet korkealle, kun se ryhtyi 2000-luvun alkuvuosina ideoimaan uuden kauppa- ja palvelukeskuksen rakentamista Lentokentäntien ja Karhuojantien kulmaan. Uuden keskuksen piti pystyä patoamaan kuntalaisten ostovoimaa, josta selvitysten mukaan reilusti yli puolet valui oman kunnan ulkopuolelle. Palvelut haluttiin sijoittaa asukkaitten helposti tavoitettaviksi myös kävellen ja pyöräillen, mutta uudelle paikalle jo olemassa oleviin palveluihin nähden.

Joulukuussa 2004 valmistuneen lisärakennuksen myötä Oulun seudun ammattikorkeakoulun Tekniikan yksiköstä tuli Kulttuurin ja tekniikan yksikkö. Tekniikan yksikön rakennusosastolle valmistunut uusi siipi on tavanomaista oppilaitosrakentamista, mutta Kulttuurialan yksikkö koostuu vaativista erikoistiloista, jotka tekivät projektista ainutkertaisen.

Kaavoitus ja rakentaminen aiheuttavat helposti intohimoja, niin myös Oulussa. Vuonna 1998 tehty periaatepäätös Linnanmaan markettien kaavoittamisesta ja liikepaikkojen jaosta vahvistui valitusten jälkeen vasta Korkeimmassa hallinto-oikeudessa toukokuussa 2003. Tämän jälkeen ei turhia vitkasteltu ja nopean suunnittelu- ja rakennuslupavaiheen jälkeen uusi kauppakiinteistö avasi ovensa jo lokakuun lopulla 2004.