Lammin Liikuntakeskus

Lammin Liikuntakeskus
Kirjoittaja(t): Matti A. Kallio | Kuvaaja(t): Matti A. Kallio | 1/2010

Lammin Liikuntakeskus sai jo avajaispäivinä myönteisen vastaanoton – rakennuksesta pidetään, se koetaan viihtyisänä ja ympäristöönsä sopivana, kertoo rakennuttajainsinööri Pentti Kainulainen Hämeenlinnan kaupungin Tilapalvelut liikelaitoksesta. Liikuntakeskus palvelee lähinnä Hämeenlinnan kaupunkiin viime vuoden alussa liitettyjä Lammin, Hauhon ja Tuuloksen kuntien alueiden noin 10 000 asukasta.

Raision Lasikuutio

Raision lasikuutio
Kirjoittaja(t): Aku Aittokallio | Kuvaaja(t): Matti A. Kallio | 2/2010

Rakennuttaja Kai Kouvolan ja arkkitehtiopiskelija Juha Randelinin ajatukset kohtasivat toisistaan tietämättä eräällä tyhjällä tontilla. Tontille nousi Raision Lasikuutio.

Uomarinteen koulun perusparannus

Uomarinteen koulu
Kirjoittaja(t): Jari Peltoranta | Kuvaaja(t): Kari Erkkilä | 2/2010

Vuonna 1974 valmistunut Uomarinteen koulu kävi läpi perusteellisen peruskorjauksen, jossa tilojen käyttöä tehostettiin ja rakennuksen talotekniikka (LVISA) uudistettiin tämän päivän vaatimusten tasolle. Kouluun saatiin lisää valoa ja avaruutta lisäämällä talon sisälle lasipintoja käytäväseinille.

Teollisuuskatu 21

Teollisuuskatu 21
Kirjoittaja(t): Jouko Kunnas | Kuvaaja(t): Mikael Lindén | 2/2010

Vankkaan teollisuustaloon kunnostetut toimistotilat ovat olleet haluttuja myös taantuman oloissa. Tekniikka on tätä päivää, mutta vuokrataso kohtuullisempi kuin uudisrakennuksessa.

Tapiolan uusi pääkonttori

Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Kirjoittaja(t): Kaisu Ravantti | Kuvaaja(t): Mikael Lindén | 2/2010

Tapiola-ryhmän pääkonttoritoiminnot ovat Espoon Tapiolassa hajautettuina useaan eri osoitteeseen. Arkkitehtitoimisto SARC Oy:n suunnittelema uusi päärakennus tuo kaivattua helpotusta toimintaan sekä upean lisän Tapiola-ryhmän yrityskuvaan.

Rantatie Business Park

Rantatie Business Park
Kirjoittaja(t): Kaisu Ravantti | Kuvaaja(t): Mikael Lindén | 2/2010

Helsingin Kalasatama on kehittymässä yhdeksi pääkaupungin mielenkiintoisimmista alueista satamatoimintojen siirryttyä Vuosaareen. Lindström Investin ja YIT:n yhteistyössä toteuttama Rantatie Business Park kiinnittää huomiota katukuvassa Arkkitehtitoimisto SARC Oy:n onnistuneen suunnittelun ansiosta.

Life on a Leaf

Elämää lehdellä
Kirjoittaja(t): Matti A. Kallio | Kuvaaja(t): Matti A. Kallio | 2/2010

Elämää lehdellä on kuvataiteen tohtorin Jan-Erik Anderssonin ja arkkitehti Erkki Pitkärannan yhteistyön tulos. Rakennus on koti ja taideluomus vailla vertaansa. Sitä ei voi kategorisoida perinteisin arkkitehtuurikritiikin keinoin, koska se ei noudata aikalaiskäsityksiä. Tämä ei kuitenkaan vähennä rakennuksen painoarvoa suomalaisessa arkkitehtuuridiskussiossa.

Kannaksen lukion perusparannus

Kannaksen lukio
Kirjoittaja(t): Vesa Tompuri | Kuvaaja(t): Voitto Niemelä | 2/2010

Paria vuotta vaille kuusikymppisen Kannaksen lukion tilat muuntuivat perusteellisesti toissa syksynä valmistuneen hankkeen myötä. Korjaustyöt toteutettiin alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen.

Kuitinmäen koulu

Kuitinmäen koulu
Kirjoittaja(t): Jari Peltoranta | Kuvaaja(t): Kari Erkkilä | 2/2010

Vuonna 1982 rakennettu Kuitinmäen koulu Espoossa selvisi joulukuussa 2009 valmistuneessa peruskorjauksessa melko kevyillä korjauksilla rakenteiden osalta. Sen sijaan talotekniikka piti perusteelliseesti uudistaa nykyvaatimusten tasolle.

Ylivieskan seurakunnalle uusi toimitalo Pietari

Ylivieskan seurakunnan toimitalo Pietari
Kirjoittaja(t): Pekka Agarth | Kuvaaja(t): Pekka Agarth | 2/2010

Korjaaminen ei aina kannata. Ylivieskan seurakunnalla on tästä kokemusta. Vuonna 1995 peruskorjattu toimitalo osoittautui homeongelmaiseksi jo vuonna 2006. Nyt tilanne on korjautunut. Uusi nykyaikainen toimitalo Pietari valmistui viime syksynä.