
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS hoitaa pääkaupunkiseudulla lähes 50 tuhannen opiskelijan terveyttä. Töölössä korvattiin uudisrakennuksella vuokratiloja, ja peruskorjattiin vanhaa.

Maaseutuvirastoa vastapäätä sijaitsevassa virastotalossa toteutettiin vuoden 2010 aikana laajat sisätilojen korjaus- ja muutostyöt. Talossa ilmenneet sisätilaongelmat olivat suurin syy korjaustöihin, mutta samalla rakennuksen tilankäyttöä tehostettiin jakamalla työtiloja pienemmiksi yksiköiksi. Talossa oli ennen noin 120 työhuonetta, muutosten jälkeen niitä on noin 200.

Maaseutuviraston uudet toimitilat ja vastapäisen virastotalon korjaustyöt toteutettiin arkkitehti Alvar Aaltoa kunnioittaen. 2000-luvun rakennukset eivät pyri pääosaan, vaan kehystävät Aallon luomaa Seinäjoen kaupunkikuvaa.

Mikkeli on saanut uuden maanalaisen yhteispysäköintilaitoksen, Toriparkin. Hankkeen vaikuttimista kertoo Mikkelin Toriparkki Oy:n toimitusjohtaja Martti Lokka: ”Mikkelin kaupungin tehtyä päätöksen siirtää linja-autoasema rautatieaseman yhteyteen, jolloin muodostui matkakeskus, käynnistyi samalla kaavoitusprosessi. Prosessin seurauksena eri kiinteistöjen rakennusoikeudet lisääntyivät huomattavasti. Samanaikaisesti kaupungin keskustan kehitysyhteisö Mikke ry. selvitti, miten pysäköinti alueella tulisi ratkaista. Suurimman kannatuksen sai torin alle sijoittuva yhteispysäköintilaitos, josta johtavat kulkutunnelit torinvarren kauppakeskuksiin.”

Haminan RUK:n rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä kiinteistö nykyaikaistettiin muuntojoustavaksi ja talotekniikaltaan tehokkaaksi. Hankkeen aikana tehdyt tarkat tutkimukset toivat esiin paljon tietoa rakennuksen historiasta.

Nikkilän keskustassa sijaitsevassa kolmikerroksisessa palvelutalossa asutaan ryhmäkodeissa, kimppakämpissä ja vuokra-asunnoissa. Kesällä talon asukkaat saavat nauttia pihalla olevasta suihkulähteestä ja omasta ryytimaasta.

Haaga-Helian ja Laurea-ammattikorkeakoulun Porvoon yksiköt viihtyvät uudella Campuksella, jonka tilat on räätälöity oppimista varten.

Hansakallion koulu sijaitsee Kauklahden kulttuurimaisemassa Espoossa. Vuonna 1950 valmistunut rakennus on arkkitehtien Heikki ja Kaija Sirenin suunnittelema, ja uudistukset tehtiin alkuperäistä kunnioittaen.

Vaisala Oyj:n pääkonttori tuotanto- ja toimistotiloineen on sijainnut 1950-luvulta lähtien Vantaanlaaksossa samalla tontilla. Tuorein laajennus on helmikuussa käyttöönotettu uusi toimistorakennus, jonka suunnittelussa ja toteutuksessa on sovellettu poikkeuksellisen korkealaatuista talotekniikkaa.

Kehä I on pitkään kärsinyt liikennetukoksista. Leppävaaran ja Turunväylän kohdalla Kehä I:llä suoritetut toimenpiteet parantavat tilannetta tuntuvasti.