
Autotalo Laakkosen Audi-myyntiä Tampereella on hoidettu puolen vuoden ajan uudessa kuosissa. Hangaariksi kutsuttu uusi myyntitila on ilmava ja valoisa katto kaartuu korkealla ja lasipinta-alaa on paljon.

Aarne Ervin suunnittelema Tapiolan uimahalli vuodelta 1965 on peruskorjattu ja laajennettu tapiolalaisten yhteiseksi virkistyskeitaaksi. Arkkitehtitoimisto Nurmela-Raimoranta-Tasa suunnitteli parannukset Ervin kädenjälkeä kunnioittaen.

Espoon Lommilan alueen kaupalliset palvelut kasvoivat, kun IKEAn naapuritontille avattiin syyskuun alussa TKD Suomen rakennuttama Retail Park Glomson. Retail Park syntyi irrallaan Lommilan kehittämisestä osana Fallåkerin alueen kaavoitusta.

Airport Plaza Business Park kasvaa Vantaan Aviapolis-alueella. Vuonna 2002 valmistunut ensimmäinen rakennuskokonaisuus Airport Plaza I oli oma kokonaisuutensa. Toisessa vaiheessa toteutettavan Airport Plaza II:n ensimmäisen rakennuksen, Alton rakennustyöt aloitettiin vuonna 2004 ja se valmistui syyskuussa 2005. Plaza II -talot liittyvät valmistuttuaan osaksi Airport Plaza Business Parkin laajaa palvelukokonaisuutta. Uuden viiden rakennuksen kokonaisuuden valmistuttua Plazasta kasvaa yksi pääkaupunkiseudun suurimmista yrityspuistoista.

"Auton jätämme Maalaisten talon autosuojaan, ja askeleemme johtavat sen jälkeen Hotelli Maakuntaan. Saatuamme asunnon, käymme me omassa talossamme asioitamme toimittelemassa. Kuljemme omien järjestöjemme kokouksesta kokoukseen, käymme liikkeissämme. Jos tarve vaatii, niin pistäydymme lääkärissä, nostamme "troppimme" apteekista jne. Ruokapuoli järjestyy joko Hotelli Maakunnassa tai Marttojen koululla. Juhla-ateriat syödään tietenkin Ravintola Itämeressä. Ilta menee hupaisasti ja hyödyllisesti omassa teatterissamme ja lopuksi rauhaisa yö Hotelli Maakunnassa. Siten me olemme toimittaneet kaupunkimatkamme liikkumalla vain omassa talossamme."
Näin kirjoitti Eemeli Rantakallio 77 vuotta sitten. Lounais-Suomen Maalaistentalo oli juuri valmistunut. Myös asukkaat olivat asettuneet huoneistoihinsa, heidän joukossaan talon suunnitellut arkkitehti Alvar Aalto perheineen.

Espoon Leppävaaraan syyskuussa valmistuneen kauppakeskus Sellon toinen vaihe nostaa keskuksen neliömäärän lisäksi myös sen statusta. Syyskuussa valmistunut uudisrakennus niveltyy ensimmäisen vaiheen lisäksi myös Leppävaaran kasvavan kaupunginosan kokonaisuuteen. Sello onkin oikea kaupunkikeskus.

Jarmo Rinta-Jouppi Oy:n autoliike on valoisa rakennus, joka näkyy kauas. Laajasta autovalikoimasta huolimatta siellä on tilaa kulkea ja kiertää. Hallimaisessa rakennuksessa on myös hienostuneita yksityiskohtia. Kun asiakas astuu hallista toimistoon, maailma muuttuu täysin.

Tapiolassa Pohjantien varrella sijaitseva betonijulkisivuinen Konsulttitalo sai toisen elämän terveysasemana. Espoon kaupunki vuokrasi uuteen uskoon suunnitellut tilat helpottamaan Tapiolan ja Laajalahden alueella asuvien terveydenhuollon sujuvuutta.

Kauppakeskus Jumbon laajennusosa avattiin Vantaalla lokakuun lopussa neljä kuukautta edellä alkuperäisestä aikataulusta. Jumbon vuokrattava pinta-ala kasvoi noin puolitoistakertaiseksi. Laajennusosa sijoittuu Jumbon ykkösvaiheen ja Kehä III:n väliin siten, että kauppakeskus kiertyy paikoitusalueen ympärille.

Hamina on saanut päätökseen ne kouluhankkeet, joiden rakentamisesta Haminan kaupunki ja Vehkalahden kunta sopivat liittymissopimuksessa noin kolme vuotta sitten, kun kaupunki ja kunta perustivat uuden Haminan kaupungin. Haminan keskustaan ala-astetta varten rakennettiin vuosi sitten Aseman koulu ja nyt syksyllä aloittivat kaupungin lukiolaiset opintonsa ihka uudessa Haminan lukiossa. Näissä molemmissa opinahjoissa näkyy arkkitehti Ulla Hovin työn jälki: valoa ja avaruutta.