
Uusi Scandic Tampere City sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, rautatieasemaa vastapäätä. Tontilla on toiminut hotelli jo yli sata vuotta, mutta nykyiset rakennukset ovat uudempia. Lisärakentamiselle antoi tilaa viereinen Tikankulman tontti, josta purettiin entinen rakennus pois.

Helsingin Ruoholahteen nopeassa aikataulussa noussut hotelli Holiday Inn Helsinki City West avattiin juuri ennen yleisurheilun maailmanmestaruuskisoja elokuun alussa. Loppuun myyty hotelli pääsi heti ensi metreiltä lähtien täyteen vauhtiin.

Veljekset Keskisen kyläkaupan yhteyteen, Töysän Tuuriin on kauppias rakennuttanut linnamaisen OnnenTähti-hotellin ja sen alakertaan uuden elintarvikeliikkeen, Ruokapuodin. Pohjalaiseen tapaan tilat ovat suuret ja avarat, mutta silti rakentaminen on tapahtunut kustannustietoisesti.

Pohjalaisten kirkonrakentajien töitä katsellessa on tavattu surkutella ammattitaidon ja osaamisen katoamista puurakentamisen alalla. Viikin kirkko kertoo, että juonesta on taas saatu kiinni.

Mikkelin ammattikorkeakoulun Informaatio- ja mediateknologian keskus sijoittuu varmaotteisesti kampuksen ja vanhan kasarmialueen ympäristöön. Osin puusta koostuvat ihmisläheiset julkisivut tuovat esiin rakennuksen suhdetta metsäiseen Etelä-Savoon ja ammattikorkeakoulun vahvaan puuosaamiseen. Uudisrakennus kokoaa yhteen informaatio- ja mediateknologian tutkimuksen ja tuotekehityksen, opetuksen ja yritystoiminnan. Mikpolin kautta monialainen osaaminen voidaan entistä tehokkaammin kanavoida yrityselämän ja alueellisen kehityksen tueksi.

Puurakentamisen puolesta puhuva yritys ei ole katu-uskottava, jos sen toimitilat ovat 1960-luvun betonitalossa. Toiminnallisesti käyttökelpoisia tiloja olisi Finnforest Oyj:lle löytynyt vuokrattavaksikin. Yritykselle oli kuitenkin tärkeää osoittaa puun kilpailukyky toimistorakentamisessa, ja oma talohanke sopi siihen hyvin.

Kemin upouusi oikeustalo valmistui elokuussa kaupungin ydinkeskustaan, vastapäätä ”isoveljeänsä”, kaupungintaloa. Rakennuksen suunnittelun lähtökohtana onkin ollut sopia ympäristöönsä. Se täydentää paitsi massiivista kaupungintaloa, myös virastotaloa, jotka muodostavat nyt arvokkaan kokonaisuuden.

Kesän kynnyksellä valmistunut Sakarinmäen koulu- ja monitoimikeskus on tähän mennessä suurin Sipoon kunnan rakennuttama hanke. Kokonaisuus käsittää suomen- ja ruotsinkielisen ala-asteen, päiväkodin, vapaa-ajan ja seurakuntien tilat. Sipoon Itäsalmen asukkaat saivat yksilöllisesti toteutetun monitoimikeskuksen, jossa arkkitehdin kädenjälki näkyy tavanomaista koulurakennusta enemmän.

Arkkitehtisuunnittelukilpailun tuloksena syntynyt tamperelainen Sammon keskuslukio on aloittanut ensimmäisen lukuvuotensa. Rakennus antaa ajanmukaiset tilat yhä laajenevalle eri ikäryhmien opiskelijajoukolle. Uusi lukio on monikäyttöinen; päivisin tilat täyttyvät nuorista lukiolaisista ja iltaisin tilat ovat Tampereen aikuislukion käytössä.

Ruotsinkielinen ammattikorkeakoulu Arcada Helsingin Arabianrannassa sai parikseen ammatti-instituutti Prakticumin. Arkkitehtitoimisto Stefan Ahlmanin suunnittelemien opetusrakennusten yhteiseloa täydentämään nousee myös opiskelija-asuntoja sekä osuuskuntatalo.