Porvoon pelastusasema

Porvoo44.jpg
Kirjoittaja(t): Antti Lagus | Kuvaaja(t): Kari Erkkilä | 4/2004

Porvoon kaupungin uusi pelastusasema sijaitsee oivallisessa paikassa kaupungin länsipuolella, aivan Helsingin moottoritien tuntumassa. Kaupungin keskustaan asemalta ajaa keskimäärin kolmessa minuutissa.

Eduskunnan lisärakennus

lisarakennus1.jpg
Kirjoittaja(t): Jouko Kunnas | Kuvaaja(t): Voitto Niemelä | 4/2004

Eduskunnan lisärakennus nousi näkyvälle paikalle. Lähtökohdat olivat arkiset, mutta ainutkertainen kohde innosti toteuttajat tavoittelemaan tavanomaista laadukkaampaa lopputulosta.

S-Market ja ABC Tikkula

15744-24.jpg
Kirjoittaja(t): Johnny-Kai Forssell | Kuvaaja(t): Jouni Saaristo | 4/2004

Vuonna 1850 perustettu Porin tulitikkutehdas muutti moninaisten omistajavaihdosten jälkeen Porin Vähälleraumalle 1904. Tulitikkuja valmistettiin täydellä teholla aina vuoteen 1972, jolloin kertakäyttösytyttimet ja ovella kolkutteleva kiinailmiö saivat aikaan sen, että tehtaassa valmistettiin enää vain tulitikkuaihioita -säleitä sekä jäätelötikkuja. Tuotanto tehtaalla päättyi tyystin vuonna 1987 ja satoihin koteihin ympäri Poria jäivät muistoiksi vain tulitikkuaskien etiketit. Tehdasalue rakennuksineen siirtyi Satakunnan Osuuskaupan omistukseen 15.10.1998. Perustettu suunnitteluryhmä päätyi ratkaisuun, jonka mukaan alueelle rakennettaisiin isohko S-market ja projektiin yhdistettiin käynnissä ollut ABC-liikennemyymälän suunnittelu. Työnimenä oli Tikkulan liikekeskus. Puhuttiin myös Porin Länsikeskuksesta, koska kaupungissa oli jo Itäkeskus, vilkas ja toimiva kauppakeskus.

Exactum-rakennus

812W3546.jpg
Kirjoittaja(t): Markku Niiniluoto | Kuvaaja(t): Voitto Niemelä | 4/2004

Uudisrakennus Exactum tuo selkeän parannuksen Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan toimintaan. Laitoksen tietojenkäsittelytieteilijät ja matemaatikot ovat jo pitkään joutuneet toimimaan epätarkoituksenmukaisissa tiloissa hajallaan eri puolilla kaupunkia, mutta pääsivät syyskaudella 2004 aloittamaan Kumpulan yliopistokampuksella.

Kaakkurin koulu ja Kaakonpojan päiväkoti

etelainen_sis_kaynt.jpg
Kirjoittaja(t): Päivi Alasuutari | Kuvaaja(t): Pekka Agarth | 4/2004

Kaakkurin koulu ja päiväkoti on rakennuksena Suomen ensimmäisiä yhtenäisperuskouluja. Uusi rakennus pitää sisällään uuden kaupunginosan kaikki koululuokat 1 6 luokka-asteisiin asti ja lisäksi päiväkodin sekä erityisluokat myös vaikeavammaisille koululaisille.

Helia-talo 1

D91U7255.jpg
Kirjoittaja(t): Jari Peltoranta | Kuvaaja(t): Mikael Lindén | 4/2004

Kahdessa vaiheessa toteutettava Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulun Helian oppilaitos Itä-Pasilassa on saanut ensimmäisen rakennuksensa valmiiksi kesäkuussa ja toisen vaiheen rakennus on parhaillaan työn alla.

Tuusulan uimahalli

812W3574.jpg
Kirjoittaja(t): Jari Peltoranta | Kuvaaja(t): Voitto Niemelä | 4/2004

Tuusulan linja-autoaseman seudun punatiilinen rakennuskanta täydentyi uudella uimahallilla, jonka toteutuksessa huomioitiin poikkeuksellisen hyvin myös liikuntarajoitteisten käyttäjien pääsy tiloihin.

ABC Viipurin Portti

DSCF6628.jpg
Kirjoittaja(t): Inkeri Marttila | Kuvaaja(t): Vesa Mikkonen | 4/2004

ABC-liikennemyymälä Viipurinportti on pysäyttänyt kuutostien kulkijoita jo kesäkuun alusta alkaen; monipuolisia, tasokkaita palveluja tarjoava tiekeidas on lyhyessä ajassa pystynyt vakiinnuttamaan asiakkaikseen melkoisen määrän varsinkin ammattikuljettajia.

Eläinlääke- ja elintarviketieteiden talo

D91U7367.jpg
Kirjoittaja(t): Markku Niiniluoto | Kuvaaja(t): Mikael Lindén | 4/2004

Helsingin yliopiston Eläinlääketieteen ja elintarviketieteiden talon erikoisuutena on integroitu rakennejärjestelmä, joka soveltuu hyvin käyttäjien muuttuviin tilatarpeisiin. Ontelolaattoja on hyödynnetty ilmanvaihdossa ja taloteknisissä asennuksissa vieläkin pidemmälle kuin Viikin kampuksen muissa uudisrakennuksissa. Nyt muuntojoustavia tiloja voidaan toteuttaa melko helposti ja ilman suurempia häiriötä naapuritiloissa työskenteleville.

Oulun kaupunginteatteri

02 eteläjulk.jpg
Kirjoittaja(t): Päivi Alasuutari | Kuvaaja(t): Pekka Agarth | 4/2004

Marjatta ja Martti Jaatisen suunnittelema, vuonna 1972 valmistunut Oulun kaupunginteatteri on saanut kylkeensä itsensä näköisen lisärakennuksen. Uudisrakennus pitää sisällään nykyajan vaatimuksia vastaavat lavastamotilat sekä näyttelijöiden harjoitussalin. Vanhassa osassa talotekniikka on perusparannettu nykyaikaiseksi ja näyttämötekniikka uusittu. Yleisölle peruskorjattu teatteri näyttää 70-luvun kokolattiamattoja myöten täysin samalta kuin ennenkin, mutta todellisuudessa kaikki on uutta.

Yhdistele sisältöä