Tampereen yliopistollisen keskussairaalan laajentamisessa suunnittelun peruslähtökohtana oli kohteen vaativa sijainti Teiskontien ja keskussairaalan päämassan välissä unohtamatta käyttötarkoitusta – lasten hoitamista.
Iiris ei ole pelkästään valtakunnallinen Näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus, vaan talon tiloissa on pyritty ottamaan huomioon myös muiden vammaisryhmien tarpeet. Näin haasteellista erikoisrakennusta, jonka kuudessa kerroksessa ei mikään toistu samanlaisena, ei ole aikaisemmin rakennettu Suomeen eikä Pohjoismaihin, tuskin muuallekaan.
Niuvanniemen oikeuspsykiatriseen sairaalaan Kuopioon on valmistunut 12-paikkainen nuoriso-osasto. Se on toinen niistä erityisen vaikeahoitoisille ja/tai vaarallisille, alaikäisille potilaille tarkoitetuista hoitopaikoista, jotka päätettiin rakentaa sosiaali- ja terveysministeriön muutama vuosi sitten tekemän tarveharkinnan perusteella.
Munkkiniemen rannan perinteikäs hotelli ja ravintola Kalastajatorppa täyttää juuri ne vaatimukset, jotka Hilton-brändi sijainnilleen asettaa.
Oulun apuvälinetalon, Rehapoliksen, toimitusjohtaja Pertti Sankilampi esittelee silmin nähden innostuneena uudentyyppisen palvelukeskuksen vasta valmistuneita toimitiloja. Rehapolis kokoaa saman katon alle muun muassa palvelut, joita vammaiset ja vanhukset tarvitsevat selviytyäkseen itsenäisesti arkielämässään.
Vantaan Ympäristöosaamiskeskus Leija on täydentynyt erityisesti pk-yrityksiä palvelevalla lisärakennuksella, joka sai nimekseen Leija Yrityspalvelukeskus. Uudisrakennukseen sijoittuu enimmäkseen yrittäjiä palvelevia organisaatioita ja neuvontajärjestöjä.
Viime vuoden loppupuolella valmistuneen laajennuksen jälkeen Saariselän Riekonlinnasta tuli Lapin tunturikeskusten suurin hotelli. Samassa suuruusluokassa koko läänissä on vain Pohjanhovi Rovaniemellä.
Åbo Akademin humanistinen tiedekunta muutti alkuvuodesta omaan kortteliinsa Turun jokirannassa. Arkeniksi nimetyssä entisessä rautatehtaan korttelissa tiedekunnalla on käytössään 13 peruskorjattua vanhan tehdasmiljöön rakennusta ja kolme uudisrakennusta. Uusi yhdistyy korttelissa pieteetillä korjattuun vanhaan, yhdyskäytävät ja sillat liittävät rakennukset toisiinsa ja katujulkisivut säilyivät lähes entisellään.
Kauppakeskus Tuulonen ilahduttaa ilmeellään. Rakennuksessa on käytetty perinteisiä muotoja ja materiaaleja modernisti. Tuuloksen pienen kunnan suuri vetonaula istuu hyvin perinteiseen hämäläiseen maalaismaisemaan.
Grand Casinon sijoittuminen Mikonkadun ja Vilhonkadun kulmaan eheyttää Rautatietorin kaupunkikuvan ja houkuttelee pistäytymään alueelle. Loisteliaissa peli- ja ravintolatiloissa amerikkalainen kasinoarkkitehtuuri ja suomalainen rakennustaide sulautuvat esteettiseksi ja toiminnalliseksi viihdeteollisuuden kerrostumaksi.