
Rauman uusi pääkirjasto sijaitsee Kanalin rannalla, rintarinnan vanhan kirjaston kanssa. Rakennus yhdistyy kanaalimaisemaan, pienimittakaavaisiin vanhoihin rakennuksiin sekä luo taustaa avokalliomuodostelmille. Uusi kirjasto on merkittävä tekijä kaupunkikuvassa sekä ympäröivässä kulttuurimaisemassa. Läpinäkyvyydellään kirjasto viestii toimintansa avoimuutta.

Kansainvälisen lääkealan yrityksen Pfizerin uudisrakennus Helsingissä Turunväylän ja Huopalahdentien risteyksessä on alueen maamerkki. Se on myös ehdottomasti paikan edustavin arkkitehtuurikohde.

Suomen Kiitoautot Oy on saanut Kuopion Kolmisoppeen lähelle keskustaa uuden, parhain varustuksin toimivan logistiikkakeskuksen. 11 300 neliömetriä antaa mahdollisuudet mm. elintarvikekuljetusten vaatimien erityisolojen järjestämiseen sekä tuore- ja kylmäketjun katkeamattomuuteen.

Aivan Eläinmuseon kylkeen Helsingin Etu-Töölöön saneerattiin rakennus taloustieteilijöille. Taloustieteen perustutkimus ja soveltava tutkimus kohtaavat toisensa fyysisestikin, kun muun muassa Helsingin yliopiston kansantaloustieteen laitos, Kauppakorkeakoulun ja Hankenin kansantaloustieteen yksiköt sekä Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) muuttivat yhteiseen rakennukseen.

Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan uuden päärakennuksen Kiepin työ- ja laboratoriotilat taipuvat kivutta muutoksiin. Kiepin julkisivun pintakin on vaihdettava. Uudisrakennus sulautuu saumattomasti alueen vanhaan rakennuskantaan. Hanke vietiin läpi projektinjohtototeutuksena ilman varsinaista pääurakoitsijaa.

Vantaan poliisi- ja oikeustalo on saanut kolmannen laajennusosansa. Ensimmäinen rakennusvaihe valmistui 1980-luvun alussa. Siipi itään päin rakennettiin 80-luvun lopulla. Nyt tehtiin laajennus etelään päin. Vantaan käräjäoikeus sai lisätiloja muun muassa uudesta toimistosiivestä.

Kaarinan kuntaan rakennettu, uusi SOS-Lapsikylä sijaitsee kauniilla, etelään viettävällä, maastomuodoiltaan vaihtelevalla alueella. Rakennukset liittyvät etevästi alueen vanhaan ja uuteen rakennuskantaan.

Seinäjoen rannalla, Jouppilan kaupunginosassa, aivan liikekeskustan tuntumassa sijaitseva uusi teknologiakeskus huokuu innovatiivisuutta ja modernia ajattelua. Tilat on suunniteltu yritys-, tutkimus- ja koulutustoiminnan kohtauspaikaksi.

Araralis-kirjastokeskuksen suojissa toimii paitsi Helsingin kaupun-gin Arabianrannan kirjasto myös Taideteollisen korkeakoulun, Pop & Jazz Konservatorion ja Stadian kulttuurialan kirjastot.

Oulun Kaakkurin Citymarket avattiin joulukuussa uuden asumiskeskuksen kaupankäynnin ytimeen. Oulun eteläisessä osassa sijaitsevasta Kaakkurin kaupunginosasta on kasvamassa 12 000 asukkaan asuinalue, jonne keskitetään myös monipuoliset palvelut. Uuden Citymarketin itäinen pää avautuu torille, josta alkaa Kaakkurin sisäinen kävelykatu. Kävelykadun toisessa päässä ovat koulukeskus ja kirkko.