
Espoon Leppävaaraan rakennettu Ruusutorpan koulu tulee toisen rakennusvaiheen valmistumisen jälkeen olemaan Espoon suurin koulu, jossa on myös työväenopiston ja kaupungin nuorisotoimen tiloja.
Esikoululaiset sekä peruskoulun ala-asteen ja montessoriopetuksen ala- ja yläasteen oppilaat ovat saaneet tämän ensimmäisen rakennusvaiheen jälkeen opetustilat moni-ilmeisessä rakennuksessa, jossa tyyliin on saatu onnistuneesti yhdistettyä toiminnallisuus.
Joensuun Tiedepuistolle keväällä valmistunut laajennusosa toistaa tunnollisesti pari vuotta sitten valmistuneen ensimmäisen vaiheen ratkaisuja. Arkkitehtuuri, materiaalit ja tekninen varustelutaso jatkavat yhteistä linjaa. Moni-ilmeinen rakennus tarjoaa korkeatasoiset tilat koulutukselle, tutkimukselle ja uusimman teknologian soveltajille.

Viime keväänä valmistunut bisnespark- tyylinen viisikerroksinen rakennus on jo lähes kokonaan täysin miehitetty; vapaata tilaa löytyy enää noin 150:n neliön verran. Mikkelin kaupungin, Etelä-Savon Osuuspankin, Etelä-Savon Energian ja Mikkelin Rakennus ja Elementti Oy:n omistamassa rakennuksessa työskentelee 150 henkilöä.

Oulussa on pantu mielenkiinnolla merkille kaupungin ohitustielle pimeässäkin näkyvä toimistorakennus. Näkyvyys tulee julkisivusta, jota valaisevat teräsohutlevypintaiseen julkisivuelementtiin kiinnitetyt julkisivulamput. Lamppujen linssit heijastavat tähtimäisen kuvion.

Pieni yksityiskohta rehtori Risto Väyrysen puheessa paljastaa, että lukio ei ole enää entisensä. Rehtori puhuu opiskelijoista, ei oppilaista.
– Lukio ei enää ole peruskoulun jatke, vaan itsenäinen koulu. Lainsäädännössä peruskoulu ja keskiasteen oppilaitokset erotetaan selkeästi toisistaan. Luokattomassa lukiossa opiskelijat joutuvat ottamaan enemmän vastuuta omasta työskentelystään.

Varkauden uusi teknologiakeskus Navitas tuo uutta huippuosaamista pitkän teollisen perinteen paikkakunnalle. Pirtinvirran rannalle keskelle kaupunkia rakennettu yritystalo on täyttynyt kymmenistä uusinta tekniikkaa soveltavista asiakkaista ja niiden tarvitsemista palveluista.

Järeiden autojen huolto ja korjaustoiminta edellyttää myös rakennukselta lujaa rakennetta. Ajoneuvo Oy:n käyttöön Tampereen Sarankulmaan valmistunut talo kuuluu Suomen korkeatasoisimpiin hyötyajoneuvojen huolto- ja korjaamorakennuksiin.

Mikroelektroniikkakeskuksen hanke on ollut kaksivaiheinen. Viitisen vuotta sitten valmistui ensimmäinen osa, jota nyt on täydennetty kaksi kertaa suuremmalla lisärakennuksella. Käyttäjinä ovat VTT ja Teknillinen korkeakoulu.

Arabianrantaan päätyville asukkaille tarjoutuu pisimmillään viiden kilometrin pituudelta näköaloja maisemaan, joka rajautuu Herttoniemen ja Pihlajamäen kallioihin. Näköalojen lisäksi alueella on ainutlaatuinen ulkoilureittien verkosto. Asunto Oy Rörstrandinpihaan halukkaita tulijoita oli niin paljon, että asukkaat jouduttiin valitsemaan arpomalla.

Normaalinkoulun ala-aste on uusin tulokas Jyväskylän yliopiston kampusalueella. Rakennus sijoittuu Alvar Aallon suunnitteleman miljöön luoteisosaan jatkaen kuosissaan samaa arvokasta linjaa. Monipuoliseksi suunniteltu koulu tarjoaa erinomaiset tilat Normaalikoulun opetusharjoittelulle sekä oppimiselle.