
Hotelli Aurora Helsinginkadun varrella muutettiin asumispalveluyksiköksi osana Diakonissalaitoksen korttelissa tapahtuvia uudistustöitä. Lisäksi korjattiin, kunnostettiin ja muutettiin muita alueen rakennuksia opetuksen, kirjaston sekä ravintolan käyttöön.

Helsingin keskustan tavaratalo on Stockmann-konsernin lippulaiva. Uusi keskustan huoltotunneli ja yllättävä piirustuslöytö arkkitehti Sigurd Frosteruksen jäämistöstä loivat perustan mittavalle uudistushankkeelle, jossa vanhaa kunnostettiin, tehtiin uutta tilaa ja ennen kaikkea saatiin koneisto pyörimään sillä sujuvuudella mitä kaupanteko vaatii.

Kylpylähotelli Levitunturi laajensi vanhasta kylpylästä elämyskylpylän ja lisäsi majoituskapasiteettiaan.

Levitunturin Koutalaelle visioitiin aikoinaan jopa 20-kerroksista hotellia. Ne haaveet kaatuivat, mutta 7-kerroksinen Levi Hotel Panorama valmistui talvikaudeksi 2010.

Jyväskylän ydinkeskustaan saneerattiin ja laajennettiin reilun kolmen vuoden aikana viidessä vaiheessa uuden ajan kauppakeskus. Vanhan Sokoksen tilat uudistettiin perusteellisesti, vanha pysäköintitalo muutettiin liiketilaksi ja viereen rakennettiin kokonaan uusi pysäköintitalo.

Uusi asuinalue Tampereen keskustassa kohoaa Pyhäjärven rannalle. Ra-tinanniemellä sijaitsevien linja-autoaseman ja stadionin väliin nousee lähi-vuosina myös mittava kauppakeskus. Kevyen liikenteen määrä alueella tulee kasvamaan. Tähän haasteeseen osittain vastaa juuri valmistunut elegantti vinoköysisilta, joka kurkottaa Laukontorilta Ratinanniemelle ja sitoo Tampe-reen kaupunkikeskustan etevästi Pyhäjärven maisemaan.

Torin laidalla, aivan keskellä Kangasalan kirkonkylää, sijaitsee vireä ja toimelias kirjasto. Liikerakennuksessa oleva kirjaston vanha osa on saneerattu perusteellisesti ja talon päätyyn on noussut kolmeen kerrokseen uutta tilaa. Tutuksi tullut paikka on heti kasvattanut kävijämääriä uudistuksen myötä.

1970-luvulla rakennettu uimahalli oli alkuperäisessä asussaan, toimin-nallisesti kelpo ja rakenteellisestikin kunnossa. Kunnossapitotyöt oli suoritettu tarpeen mukaan, mutta suurempia peruskorjauksia sen sijaan ei ollut tehty. Hallin tekninen käyttöikä oli kuitenkin tullut täyteen erityi-sesti allastekniikan ja LVISA-järjestelmien osalta. Halli oli myös vanhan-aikainen ajatellen tämän päivän vesiliikuntatarpeita.

Lopen koulukeskuksen peruskorjauksen ja laajentamisen viimeinen vaihe on valmistunut ja otettu käyttöön. Koulukeskuksessa sijaitsevien lukion ja yläasteen käytössä ollut huonokuntoinen rakennus purettiin suurelta osin ja sen tilalle tehtiin uusi koulurakennus, joka liitettiin yhdyskäytävällä jäljelle jätettyyn aiemmin peruskorjattuun rakennusosaan. Hanketta leimasi käyttäjien eli henkilökunnan ja oppilaiden tavallista tiiviimpi osallistuminen suunnitteluun.

Espoolainen Rastaalan koulu toimii kolmessa rakennuksessa, joista vuonna 1969 valmistuneeseen Ylätaloon kaivattiin sekä lisätilaa että peruskorjausta.