
Turun Kupittaalle on rakenteilla Suomen ensimmäinen täysin toimintalähtöiseen malliin perustuva sairaalakokonaisuus, Turun yliopistollisen keskussairaalan T-sairaalahanke. Rakennuttajana hankkeessa toimii Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ky/TYKS. Kokonaisuus pitää sisällään seitsemän eri osaa. Poliklinikka- ja vuodeosastokäyttöön suunnatut D-osa ja B-osan korotus valmistuivat vuosina 2009 ja 2010, ja tutkimus- ja toimenpidekäyttöön suunnatut erikoissairaanhoidon osat E-,F- ja G valmistuvat vuoden 2012 loppuun mennessä. Osien yhdistävänä elementtinä toimii kaksi lasikatteista atrium-pihaa, joista on haluttu luoda tunnelmaltaan levollisia ja rentouttavia sairaalan omia olohuoneita.

Tampereen kolmesta Technopoliksesta nuorimmainen on Yliopistonrinne. Juuri valmistunut teknologiakeskuksen ensimmäinen rakennus on kolmivaiheisen kokonaisuuden ydin, joka sisältää aula- ja asiakaspalvelun sekä ravintolan ja neuvottelutilat. Ylemmissä kerroksissa on pienille ja keskisuurille yrityksille vuokrattuja tiloja 10300 m2.

Urheiluhenkinen loistohotelli Scandic Vierumäki monipuolisine palveluineen vahvistaa merkittävästi Vierumäen asemaa suomalaisessa matkailukentässä. Rakennuksen ja palvelukokonaisuuden takana on ainutlaatuista yhteistyötä.

Helsingin keskusta-alueen länsireunalla olevaan Salmisaareen on rakennettu tiivistä toimitalorypästä entisen teollisuusalueen ilmettä kunnioittaen. Kauan odotetun liikuntakeskuksen monipuolinen tarjonta vastaa tila- ja harrastusmahdollisuus tarpeisiin parhaalla mahdollisella paikalla.

Business Center Pasilan Vision toinen vaihe on otettu käyttöön. Kakkosvaihe ja Televisiokadun toisella puolella sijaitseva vuonna 2008 valmistunut ykkösvaihe muodostavat yhdessä YLE:n Ison Pajan kanssa näkyvät aloituskorttelit Länsi-Pasilan uuden alueen kärkeen.

Oulun kaupungintalon peruskorjaus valmistui keväällä. Joulukuussa 2008 alkaneessa urakassa uusittiin rakennuksen kaikki talotekniset järjestelmät, AV-laitteet ja kokouksissa käytettävä tekniikka. Myös valaistus uusittiin ja hissit modernisoitiin. Peruskorjaus ulottui joiltain osin välipohjarakenteisiin ja julkisivuihin. Julkisivut maalattiin ja niistä korjattiin
rappausvaurioita.

Nykyaikainen rautakauppa on monipuolinen tavaratalo. Tämä näkyy myymälärakennuksen suunnittelussa ja rakentamisessa. Niitä ohjaavat tuotteiden näyttävä esillepano ja asioinnin vaivattomuus.

Mussalon jätevedenpuhdistamon saneeraus- ja uudisrakennushanke valmistui vuoden 2009 marraskuussa. Kymen Veden mukaan puhdistamo on Suomen neljänneksi suurin. Rakennushankkeen lisäksi Kymen Vesi on uudistanut alueen jäteveden siirtolinjoja ja rakennuttanut pumppuasemia. Mussalossa käsitellään Kotkan, Anjalankosken ja Pyhtään jätevedet ja vuoden 2011 alusta myös Haminan jätevedet.

Nokian Kolmenkulmassa on isojen valtateiden risteyskohta eikä lähellä ole ollut taukopaikkaa. Pirkanmaan Osuuskauppa rakennutti Vaasan ja Porin teiden risteyskohtaan ABC-liikennemyymälän.

Tampereen, Nokian ja Ylöjärven kaupungit käynnistivät seutuyhteistyönä vuonna 2005 mittavan yritysaluehankkeen. Kolmenkulmaksi nimetyn alueen kokonaispinta-ala on runsaat 600 hehtaaria. Sijainti kolmen valtatien ja kolmen kaupungin risteyskohdassa houkuttelee asukkaita, matkailijoita ja kuluttajia. Huhtikuun lopulla alueella valmistui Pirkanmaan Osuuskaupan toimeksiannosta asumisen tavaratalo Kodin Terra sekä ABC-liikennemyymälä.