
Valtiokonttori rakennettiin 1980-luvulla Sörnäisten rantatien varteen vastapäätä Merihakaa. Kahdeksankerroksinen ja runsaat sata metriä pitkä rakennus suunniteltiin rakennuspäällikkö Asko Toppisen sanoin ajan hengen mukaiseksi: Pitkät käytävät ja toimistohuonerivit ovat kuitenkin eilistä päivää, eivätkä ole linjassa Valtion nykyisen toimitilastrategian kanssa.

Itä-Helsingin Lähimmäistyö Hely ry on rakennuttanut Helsingin Myllypuroon ikäihmisille suunnatun vuokrakerrostalon, jossa on panostettu erityisesti esteettömään liikkumiseen ja toisaalta asumisen joustamiseen.

Las Vegasin ensimmäisestä yökerhosta nimensä lainannut neljän eduskuntatalon kokoinen elämys-, vapaa-aika- ja ostosmaailma Flamingo avattiin syyskuun alussa Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyydessä Kauppakeskus Jumbon kylkeen. Suomen oloissa poikkeuksellisen laajan, lähes hehtaarin kokoisen vesipuisto-kylpyläkokonaisuuden sisältävä viihtymiskeskus on yhdistetty sisäyhteydellä kauppakeskus Jumbon kanssa. Yhdessä Jumbo ja Flamingo ovat enemmän kuin osiensa summa.

Suomen suurin kerralla rakennettu logistiikkakeskus valmistui Mäntsälään elokuussa. Tokmanni Oy:n uudet tilat palvelevat yrityksen Hangosta Keminmaalle ulottuvan kauppaverkoston keskusvarastona ja pääkonttorina.

Helsingin Salmisaarta parempaa sijaintia pääkaupungin keskustan tuntumassa on toimistotalolle enää vaikea löytää. Arkkitehtitoimisto Pekka Helin Oy on luonut tyylikästä ja toimivaa arkkitehtuuria asemakaavan tiukasti sääntelemälle rakennuspaikalle.

Opus Business Parkin ideana on tarjota tarpeen mukaan muunneltavia toimistotiloja oheispalveluineen pienemmille ja suuremmille yrityksille. Kolmannen ja viimeisen rakennusvaiheen tilat täyttyivät kerralla, kun aiemminkin Opuksessa majaillut Ixonos Oyj tarvitsi laajemmat toimitilat.

Espoo toiseksi korkeimman rakennuksen, toimistokeskus Panorama Towerin rakentaminen kiinteään yhteyteen kauppakeskus Sellon ja Selloparkin kanssa asetti kovia haasteita urakoitsijoille, mutta vahvisti myös uskoa työyhteenliittymänä suoritettaviin suurhankkeisiin.

Kasvavan Vantaan Ylästön asukkaat ovat lopulta saaneet kauan kaivatun koulutalon. Kilpailutuksen epäonnistuminen venytti aikataulua, mutta uusi koulutalo on nyt valmiina syyslukukauden aloitukseen.

Helsingin Salmisaaren voimalan entiselle hiilivarastoalueelle nousseessa toimistotalojen keskittymässä komeilee valmiina Arkkitehtitoimisto Tuomo Siitonen Oy:n suunnittelema Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman uusi pääkonttori.

Merikeskus Vellamo on saanut kesän kuluessa harvinaisen myönteistä palautetta. Monien mielestä tämä Suomen merimuseon, Kymenlaakson maakuntamuseon, Suomen merivartiomuseon ja Tiedekeskus Vellamon yhteinen rakennus on maamme hienoimpia näyttelyhalleja, ellei hienoin. Heinäkuun alun avajaisista ei kulunut kuukauttakaan, kun 30 000 kävijän raja rikkoutui. Museorakennus on saanut vieraakseen myös ihastuneita arkkitehteja eri puolilta maailmaa, ja esittäytyminen Venetsian biennalessa nyt syyskuussa lisännee alan ammattilaisten kiinnostusta.