
Oulun etelälaidalla sijaitseva Metsokankaan kaupunginosa on asukasluvultaan yksi valtakunnan nopeimmin kasvavista alueista. Vuoden 2008 alkupuolella asukkaita oli alle 400, mutta tämän vuoden alusta lähes 1300 oululaisen posti on kannettu Metsokankaalle. Kukaan ei pääse sanomaan, etteivät palvelut pelaisi. Oulun kaupunki rakennutti pääasiassa lapsiperheiden asuttamalle Metsokankaalle pikavauhtia monitoimitalon, jossa päiväkoti, esikoulu ja peruskoulun kaikki luokat toimivat samassa rakennuksessa. Aikataulu oli kaikkien osapuolten mielestä hurja, mutta projekti saatiin valmiiksi melkein päivälleen määräajassa.

Jyväskylän Paviljonki tarjoaa aiempaa toimivammat tilat, kun messu- ja kongressikeskukseen valmistui uusi messuhalli ja pysäköintitalo. C2-halli palvelee sekä messu- että kartingvieraita. Pysäköintitalon alin kerros rakennettiin rohkeasti pohjaveden pinnan alapuolelle.

Rakentamisessa riittää haastetta, kun suuri myymälä sijoitetaan miltei suota muistuttavan pohjan päälle. Kodin Terra rakennettiin Jyväskylässä maisemaa kunnioittaen ja laajentamismahdollisuudet huomioiden. Tontinkäytön suunnittelussa ei kyniä säästelty.

Kodin Terra näyttää valmiina kodikkaalta. Viihtyisyyden salaisuuksina ovat huolellinen suunnittelu, ajanmukaisten ja uusien menetelmien käyttöönotto sekä eri tahojen saumaton yhteistyö. Porin Kodin Terra on ollut jaettu urakka, joka kaikkien osapuolten mukaan nousi harjaan saumattomalla yhteistyöllä, jopa etuajassa.

Turku on saanut uuden ja nykyaikaisen kuorma- ja linja-autokorjaamon. Volvon Truck & Bus Centerin uudet toimitilat sijaitsevat Avantin teollisuusalueella Turun ohitustien varrella. Centerissä on kuorma- ja linja-autoille 15 läpiajettavaa korjauspaikkaa ja muun muassa läpiajettava pesuhalli, jossa on automaattinen harjapesukone.

Turun jäteveden puhdistamo on tekniikan ja luonnontieteen sovel-tamisen ihme monestakin näkökulmasta tarkasteltuna. Jäteveden puhdistusprosessi, sen laitteet ja niitä ohjaava automaatio muodostavat järjestelmän, jonka toiminnan tuloksena syntyy paitsi puhdistettua vettä myös muita oheishyödykkeitä kuten energiantuotannon raaka-ainetta.

Turun kaupunki allekirjoitti Ruissalo Säätiön kanssa Kaskenlinnan sairaalan rakentamista koskevan sopimuksen maaliskuussa 2006. Rakennustyöt käynnistyivät vuotta myöhemmin. Sairaalakiinteistöstä Turun kaupunki omistaa 49,9 prosenttia ja Ruissalo Säätiö 50,1 prosenttia. Kaskenlinnan rakennusurakoitsijana on toiminut NCC Rakennus Oy ja rakennuksen on suunnitellut Schauman Arkkitehdit Oy.

Mammuttimainen Kärkkäisen kauppakeskus Lahden Renkomäessä osoittaa, että hypermarketin ei tarvitse olla tylsä, vaan se voi olla omintakeinen ja peräti tyylikäs. Ratkaisut ovat rauhallisia, varmoja ja jopa sotilaallisen selkeitä, ja ne on toteutettu järkevästi ja taloudellisesti.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla on pysäköintipaikkamäärällä mitattuna Suomen suurin pysäköintialuekokonaisuus. Uuden pysäköintilaitos P3:n laajennuksen myötä lentoasema-alueen pysäköintikapasiteetti kasvaa noin 2400 paikalla. Asiakaspaikkoja on nyt lähes 12 000 ja henkilökunnan käytössä on lisäksi reilut 1 000 pysäköintipaikkaa. Yli kolmannes lentoaseman 13,5 miljoonasta matkustajasta saapuu kentälle omalla autolla.

Kun liikekiinteistön rakentajan ja vuokraajan intressit ovat samansuuntaiset, se edesauttaa rakennushankkeen toteutumista. Samalla lähtökohta luo edellytykset kiinteistön tarkoituksenmukaiselle rakennus- ja rakennesuunnittelulle sekä toteutukselle. Itäkeskukseen avattu Prima-hypermarket on siitä hyvä esimerkki.