Merikonttien rekkakuljetuksiin erikoistunut Speed Oy pääsi neuvottelemaan Helsingin sataman kanssa sopivasta tontista jo vuonna 2002. Toimiston ja rekkojen huoltopalvelukeskuksen rakennustyöt alkoivat maaliskuussa 2008; noin 9000 bruttoneliömetrin kiinteistö valmistui alle vuodessa.
- Meillä oli ja Rambollin tekemien maaperätutkimusten perusteella tiedossa, että pohjarakennustyöt tulevat olemaan vaativat. Paalutuksia tarvittiin koko rakennusalueella, kertoo Speed Group – konsernin toimitusjohtaja Tuomo Vallas.
Helsingin Länsisatamaan 1992 perustetulle, myös Hollolassa ja Kotkassa toimivalle Speed Group Oy:lle ja sen tytäryritykselle Speed Oy:lle toiminnan käynnistäminen Vuosaaressa oli pitkään harkittu strateginen päätös.
- Olemme yhtä lailla helsinkiläinen kuin päijäthämeläinen yritys. Meillä on Hollolassa kymmenen hehtaarin maaliikenneasema ja nyt Vuosaaressa yhtä laajaa toimintaa, Vallas perustelee.
Noin 11 miljoonan euron työmaan KVR-urakoitsijana toimi Oka Oy. Okan valitsemana rakennesuunnittelijana toimi kouvolalainen Riplan Oy.
- Hankkeen aikataulu oli erittäin tiukka, ja erityisesti suunnittelu oli kriittisellä polulla. Suunnittelun ja toteutuksen päällekkäisyys aiheutti sen, että työskentelimme ajoittain kuvaannollisesti ilmaisten veitsi kurkulla, sanoo Okan projektipäällikkö Jarmo Ruohola.
Lopulta hyvin myös aikataulullisesti sujuneen työmaan kiire johtui myös siitä, että betonielementtirungon asentaminen osui rakentamisen kiihkeimmille ylikuumenemisen kuukausille.
Työmaan alkuvaiheen porapaalutusten määrä osoittautui ennakoitua jonkin verran suuremmaksi. Kaikkiaan porapaalujen osuus kokonaispituudesta oli vajaat 15 prosenttia paalutusten kokonaismäärästä; suurin osa paaluista oli perinteisiä lyöntipaaluja.
- Porapaalut olivat perusteltuja muun muassa siksi, että lähistöllä olevaan Helsingin Energian hiilen varmuusvarastoon ei saanut syntyä tärinää. Tarkkaan ottaen kyse oli hiilivaraston suotovesialtaasta ja sen tiivistysrakenteista, joiden säilyminen ehjänä tuli varmistaa, Jarmo Ruohola perustelee.
Speed Oy:n tontille asennetut paalut olivat pisimmillään 18-metrisiä. Paalutusten avulla tontin painumat saatiin hyvin hallintaan ja liikennöitävyys näin moitteettomaksi.