Artikkelit

Vuosaari Merimieskirkko

Vuosaaren merimieskirkko erottuu muodollaan

Vuosaaren sataman merimieskirkko on samalla merimiesten monipuolinen palvelukeskus. Eri puolilta maailmaa saapuvat asiakkaat voivat käyttää keskuksessa kokoussalin ohella esimerkiksi nettikahvilaa, kirjastoa, pesutupaa ja saunaa.

Arkkitehti Pentti Kareojan mukaan merimieskirkon pääsuunnittelun lähtökohtana oli saada kompaktiin kokoon toimivat tilat. Runko- ja julkisivumateriaaliksi valikoitui puu, kunnianosoituksena purjelaivojen tarkoituksenmukaisuuteen perustuvalle rakennustraditiolle.

 

Samalla oli tarpeen saada pienehkö rakennus erottumaan ympäröivän, monta kertaluokkaa suuremman rakennusmassan keskeltä.

 

‑ Asfalttikenttien ja konttien hallitsemassa maisemassa halusimme tuoda luontoelementit, viereisen kukkulan puistoineen, osaksi arkkitehtonista kokonaisuutta, Kareoja perustelee.

 

Myös rakennuksen omintakeinen muotokieli auttaa erottumaan; kantikkaita rakenteita ei juuri ole.

Tämä luonnollisesti vaikutti myös kustannuksiin.

 

‑ Pyöreistä muodoista seurasi enemmän materiaalihukkaa ja käsityövaltaista työskentelyä. Tämä merkitsi noin puolitoistakertaisia työkustannuksia siihen nähden, jos rakennus olisi tehty ’laatikkona’, arvioi työpäällikkö Ismo Nurkkala pääurakoitsijana toimineesta Suomen Projektiurakointi Oy:stä.

 

Helmikuun alussa valmistuneen kohteen urakkasumma oli noin miljoona euroa. Alkuperäisen aikataulun mukaisesti rakennuksen olisi pitänyt olla valmiina vajaata kuukautta aikaisemmin. Tästä ei tilaaja kuitenkaan ole erityisemmin harmissaan.

 

‑ Saimme sen mitä halusimme: ympäristössään pienen, mutta näyttävän rakennuksen. Luovutustilaisuudessa vallitsi yleinen tyytyväisyyden hyminä, kertoo rakennuttamisesta vastannut Jaakko Laasio Suomen Merimieskirkko ry:stä.

 

Täysin vailla yllätyksiä työmaa ei sujunut; tarvittava louhinnan määrä kasvoi arvioidusta 30 m3:stä noin tuhanteen kuutioon. Tämä on tärkein syy aikataulun lievälle pettämiselle. Nyt merimiespalvelukeskus on joka tapauksessa täydessä käytössä.

 

‑ Hyllykalusteita vielä jonkin verran täydennämme. Nekin arkkitehti suunnittelee yksilöllisesti, Jaakko Laasio kertoo.

Kuvagalleria

Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Vuosaari Merimieskirkko
Merimieskirkko