Verkatehdas

Uuden sukupolven kulttuurikeskuksessa on läsnä sekä julkinen, kaupallinen että kansalaislähtöinen toiminta. Jouko Astorin mukaan Verkatehdas on helsinkiläisiä esimerkkejä käyttäen Kaapelitehtaan, Annantalon, Tennispalatsin, Finlandia-talon ja tulevan musiikkitalon synteesi.

– Tärkeää on, että talo muuntuu eri tarpeisiin ja toiminnan painopiste voi voimakkaasti vaihtua.

– Saleja ei rakenneta kovin usein, Hämeenlinnassa kerran 120 vuodessa. Kenelläkään ei ole luotettavaa käsitystä siitä, mitkä ovat tarpeet tulevaisuudessa, siksi rakenteiden ja logistiikan on kyettävä soveltumaan eri käyttötarkoituksiin.

Hankkeesta järjestetyn yleisen kaksivaiheisen arkkitehtuurikilpailun voitti arkkitehtitoimisto JKMM Oy. Arkkitehteja viehätti tehdaskorttelin karheus ja monien rakennusvaiheiden tuloksena syntynyt elävyys ja sattumanvaraisuus.

– Paikalla on vahva tunnelma, joka tuo mieleen keskiaikaisen kaupungin, sanoo kohteen pääsuunnittelija, arkkitehti Juha Mäki-Jyllilä.

Verkatehtaan vanhin osa on vuonna 1895 rakennettu kutomo, joka on vielä osin monessa vaiheessa täydentyneen tehdaskokonaisuuden sisällä.

– Kilpailussa ei annettu tiukkoja ohjeita rakennusten säilyttämisestä tai purkamisesta. Alue on kuitenkin kokonaisuutena arvokas, ja pyrimmekin säilyttämään mahdollisimman paljon vanhaa rakennuskantaa.

Reilujen kerroskorkeuksien vuoksi uusien toimintojen sijoittaminen vanhoihin puitteisiin oli sujuvaa. Pääjulkisivun puolella eri rakennusvaiheiden lattiat olivat eri tasossa, mikä antoi mahdollisuuden asennuslattian rakentamiseen osalle tiloja.

– Tämä helpotti ilmanvaihtokanavien sijoittelua, ja samalla lattian noustessa ikkunapenkit madaltuivat tarjoten paremmat näköalat järvelle, kertoo Mäki-Jyllilä.

Kantavana ajatuksena kilpailuehdotuksessa oli Vanaja-saliksi nimetyn konserttisalin sijoittaminen vanhan tehdasrakennuksen sisäpihalle. Tämän ansiosta tehtaan ja järven välinen alue jäi vapaaksi rakennuksista. Entisen tehtaan pysäköintialueen paikalle rakennetaan aurinkoiseen ilmansuuntaan avautuva rantapuisto.

Etupihalta katsoen talon päätoiminnot, Vanaja-sali, kokoustilat ja elokuvakeskus asettuvat rinnakkain. Kahden sisäänkäynnin kautta kukin osa voi toimia itsenäisesti muiden aukioloajoista riippumatta.

Elokuvakeskuksen neljään saliin näytetään elokuvat yhdestä konehuoneesta. Tekniikka mahdollistaa saman elokuvan näyttämisen useammassa salissa pienellä aikaviiveellä. Salien sisustus on räätälöity teatteriketjun konseptin mukaisesti, ja esitystekniikka on alan uusinta.

Kokouskäyttöön Verkatehdas tarjoaa Vanaja-salin lisäksi neljää kokoushuonetta, joiden paikkamäärät vaihtelevat huoneen ja kalusteryhmityksen mukaan 14–120 paikan haarukassa. Myös elokuvakeskuksen neljää salia voidaan käyttää kokouksissa – tekniikka mahdollistaa esimerkiksi Vanaja-salin esitysten projisoimisen elokuvasaleihin. Näin tiloihin sopii jopa 1400 hengen konferenssi.

– Vanaja-salin ja vanhan tehdasrakennuksen väliin jäi tila, josta kilpailuohjelman täydennyksenä muokattiin lasikatteinen aula. Se on osoittautunut hyvin toimivaksi. Aula liittyy osaksi verkatehtaan alueen lävistävää mutkittelevaa jalankulkuraittia, toteaa Mäki-Jyllilä.

Lasikatto viettää hyvin loivana – kahden prosentin kallistuksella – sivuseinää kohden, jossa seinärakenteen sisällä on 80-senttinen sadevesikouru. Jykevät lasielementit on saumattu kitillä. Ratkaisu on arkkitehtien mukaan osoittautunut toimivammaksi kuin listarakenteet, joista mahdollinen vuoto on joskus hyvin vaikea paikantaa.

Teollisuuslaitoksesta kulttuurikeskukseksi

Villaa kankaaksi jalostaneen tehdaskompleksin huippuvuodet ajoittuivat 1950-luvulle. Verkatehdas oli silloin kaupungin suurin yritys. Vuodessa valmistettu kangas olisi yltänyt Oulusta Helsinkiin.

Kankaan valmistus loppui vuonna 1963. Hämeenlinnan kaupunki osti tehtaan vuonna 1978 lähinnä toisen asteen ammatillisen koulutuksen tarpeisiin. Alueella oli myös pienteollisuutta. Koulutuksen väistyessä toisaalle rakennettuihin oppilaitoksiin muutti vapautuviin tiloihin kulttuurialan toimijoita.

Hämeenlinna kuului seitsemän vuoden ajan EU:n rakennerahaston 2-tukialueeseen, mikä avasi mahdollisuuden käynnistää kulttuurikeskushankkeen.

– Toisin kuin monessa muussa kaupungissa, Hämeenlinnassa ei oltu 1960–80-luvuilla investoitu kulttuurirakennuksiin. Konserttisalin tarve oli noussut esiin, ja aika oli muutenkin kypsä kulttuurirakentamiselle, muistelee Jouko Astor.

– Rakennerahaston tuki antoi ratkaisevan sysäyksen, ja Verkatehdas oli hankkeelle luonteva sijoituspaikka.

– EU-tukea anottiin 23 miljoonan euron kustannusarvion perusteella, kertoo Hämeenlinnan kaupungin rakennuttajapäällikkö Risto Saari.

– Tästä EU-rahoitusta saatiin yhdeksän miljoonaa euroa. Kustannukset nousivat noin 27 miljoonaan euroon, mutta EU-rahoitusta tämä ei enää kasvattanut.

– Kokonaiskustannukset ovat noin 30,5 miljoonaa euroa sisältäen elokuvakeskuksen, joka ei kuulunut EU-tuen piiriin, Saari toteaa.