Artikkelit

Turku High Tech Centre, 2. vaihe

Turku High Tech Centre

Viisi vuotta sitten aloitetun, kolmivaiheisen Turku High Tech Centre - projektin toinen vaihe valmistui viime syksynä. Tummana heijasteleva lasinen toimistorakennus on tehty laadusta ja edustavuudesta tinkimättä, mutta kohtuullisen hintatason puitteissa. Sisustusratkaisut ovat asiallisia ja selkeitä eikä rakennukseen tehty kuin aivan välttämättömät yhteiskäytössä olevat tilat.

Turun teknologiakeskittymän Science Parkin ydinalueelle, Kupittaalle sijoittuneen Turku High Tech Centren rakennuttaja ja pääurakoitsija Rakennus Lundén Oy käynnisti projektin vuonna 2000. Hankkeen esikuvina olivat lähinnä Eglannissa toteutetut Businesspark-alueet.

- Toiminta-ajatuksena on tarjota korkeaa teknologiaa palveleville yrityksille hyvätasoiset, kohtuuhintaiset, avarat ja valoisat toimitilat. Arkkitehtuuri ilmentää nykyajan suuntausta ja sisääntuloaulat ovat edustavia. Tekninen varustelu on tämän ajan huipputasoa. Piha lähialueineen muodostaa viihtyisän ympäristön ja paikoitustiloja on riittävästi, myös yritysten asiakkaita varten, rakennusneuvos Juhani Lundén kuvaa tavoitteita ja toteutusta.

High Tech Centreen hakeutuvia voimakkaaseen kasvuun pyrkiviä yrityksiä ajatellen yksi suunnittelun lähtökohta on ollut joustavuus ja laajentumismahdollisuus. Kun projekti toteutetaan kolmivaiheisena, yritys saa laajennustilat seuraavaksi toteutettavasta rakennuksesta tai vaihtoehtoisesti voi ostaa tai vuokrata siitä uudet tilat koko toimintaansa varten. Erikoisempiakin ratkaisuja voidaan tehdä. Kun High Tech Centren ensimmäiseen rakennukseen sijoittunut, suunnitteluvaiheesta lähtien mukana olleen Ineo Oy:n tilantarve kasvoi merkittävästi, ongelma ratkaistiin rakentamalla rakennuksen päälle lisäkerros yrityksen käyttöön. Kerroksen rakentamiseen oli kyllä varauduttu jo suunnittelussa.

 Ensimmäinen High Tech –talo on kokonaisuudessaan Rakennus Lundénin omistuksessa, toisesta talosta se omistaa puolet ja Karhu Kopio Oy toisen puolen.

   

Toteutuksessa mukana lähes sata yritystä

Toisen vaiheen rakentaminen alkoi marraskuussa 2003 ja talo valmistui viime vuoden syyskuussa. Rakennuksen kerrosala on 4 400 m2 ja tilavuus 17 900 m3. Rakennuskustannukset ovat noin 5, 5 miljoonaa euroa. Arkkitehtisuunnittelu on Arkkitehtitoimisto C & H Oy:n ja rakennesuunnittelu Insinööritoimisto Narmaplan Oy:n, jotka ovat projektin kaikkien vaiheitten suunnittelijoina.

- Rakentaminen sujui kaikin puolin hyvin ilman isompia hankaluuksia, Juhani Lundén summaa. - Projektinjohto on kehittynyt. Rakentamisessa sovelletaan tuoteosakauppaa, jaetaan projekti lukuisiin osiin. Tätä toista rakennusvaihettakin oli tekemässä lähes sata yritystä.

 Karhu-Kopion aiemmin ympäri kaupunkia sijainneet tilat keskitettiin nelikerroksisen talon toiseen ja kolmanteen kerrokseen. Sisääntulokerroksessa on yrityksen asiakaspalvelu, myynti- ja tuotantotilat, kerrosta ylempänä on hallinto, tukitoimet ja henkilökunnan ruokala sekä lisäksi 300 neliön ja 180 neliön toimistotilat, jotka vuokrataan muille käyttäjille.

Neljännen kerroksen tuhannen neliön maisemakonttori on Keltaiset Sivut -yrityksen käytössä.

 

Huipputekniikkaa

Rakennus on liitetty Turun kaupungin kaukokylmään ja kaukolämpöön. Tilat on varustettu huonekohtaisesti säädettävällä jäähdytetyllä ilmastoinnilla. Lämmitys tapahtuu ilmastoinnilla ja patterilämmityksellä.

High Tech Centressä on panostettu kiinteään, tehokkaaseen ja monipuoliseen internetjärjestelmään. Kiinteistössä on CAT6 atk-kaapelointi.

Seinissä on lasikuitutapetti ja maalaus. Lattiamateriaalina on lämminsävyinen laminaattiparketti. Karhu-Kopion kolmannen kerroksen tiloissa on käytetty muovimattoa, jossa sininen ja keltainen muodostavat eloisia värivyöhykkeitä. Keltaisten Sivujen toimitiloissa merkittävä osa henkilökunnan työstä on puhelimen käyttöä. Akustiikan vuoksi suurta osaa lattia-alasta peittää kokolattiamatto, joka on antistaattinen ja hygieeninen ja syvänsinisenä luo viihtyisyyttä toimistotilaan. Kaikkien toimistotilojen sisäkatot ovat alaslasketut ja niissä on akustolevyt.

Ikkunoissa on umpiolasielementti, joka estää melun, liian lämmön ja haitallisen auringonvalon sisään pääsyn.

Ulkonäöllisesti leimaa-antavinta High Tech –taloille on julkisivujen tummana heijasteleva lasipinta. Projektin kaksi ensimmäistä taloa näyttävät pikaisesti katsottuna lähes samanlaisilta.

Kuvagalleria

15882-08 karhukopio.jpg
15882-08 karhukopio.jpg
15882-09.jpg
15882-10.jpg
15882-11.jpg
15882-12.jpg
15882-13.jpg
15882-16.jpg
15882-17.jpg
15882-18.jpg
15882-19.jpg
15882-20.jpg
15882-21.jpg
15882-22.jpg
15882-23.jpg
15882-24 kaide.jpg
15882-25.jpg
15882-26.jpg
15882-27.jpg
15882-28.jpg
15882-29.jpg
15882-30.jpg
15883-01.jpg
15883-02.jpg
15883-03.jpg
15883-04.jpg
15883-05.jpg
15883-06.jpg
15883-07.jpg
15883-08.jpg
15883-09.jpg
15883-10.jpg
15883-11.jpg
15883-12.jpg