Artikkelit

Tuomarilan päiväkoti

Palikkaleikistä päiväkoti

Työ ja vapaa-aika sekoittuivat, kun arkkitehtipariskunnan lapset pääsivät sommittelemaan julkisivua legopalikoista. Talo rakennettiin kuitenkin aikuisten oikeasti Espoon Tuomarilaan, jossa se korvasi pieneksi jääneen ja tekniikaltaan vanhentuneen 1960-luvun päiväkodin. Iloisen kirjavat julkisivuvärit säilyivät talossa läpi rakennusprosessin.

Espoon Tuomarila on kasvava asuntoalue, ja päivähoitopaikoista on kova kysyntä. Vuonna 1965 rakennettu päiväkoti kävi ahtaaksi, ja kaupungin selvityksissä sen korjaaminen todettiin liian kalliiksi.

Lisäryhmiä ei olisi saatu, silti taloon olisi jäänyt hukkaneliöitä, ja korjausprosentti olisi noussut liian korkeaksi, listaa uudisrakennuksen perusteita rakennuttaja-arkkitehti Arja Lukin Espoon kaupungilta.

Hankesuunnittelun lähtökohtana oli viisiryhmäinen päiväkoti, se ei ole lapsen näkökulmasta liian suuri, mutta talouden kriteereillä kuitenkin riittävän kokoinen.

Päiväkodin arkkitehdiksi valittiin julkisen tarjouskilpailun kautta arkkitehtitoimisto Auer & Sandås. Rakennuslupa talolle saatiin huhtikuussa 2007, rakentaminen aloitettiin syyskuussa ja rakennus valmistui runsasta vuotta myöhemmin marraskuussa 2008.

Urakkahinta oli 3,5 miljoonaa euroa, bruttoneliön hinta 2713 euroa on suhteellisen korkea, mutta talolla on erittäin hyvä hyötyalan ja bruttoalan suhde. Kokonaisuutena arkkitehdit ovat ratkaisseet tilankäytön hyvin taitavasti, toteaa Lukin.

Uusi päiväkoti rakennettiin jokseenkin tarkalleen vanhan päiväkodin paikalle. Jo hankesuunnitteluvaiheessa tilankäytön suuntaviivat olivat hahmottuneet: kaksi ryhmää alakertaan ja kolme yläkertaan.

Arja Lukin toteaa Espoossa olevan yleisenä pyrkimyksenä edistää verovaroin rakennettujen kiinteistöjen monikäyttöisyyttä. Tässä tapauksessa päiväkodin liikuntasali siihen liittyvine keittiöineen on erotettavissa muista tiloista ulkopuolistakin käyttöä varten.
Ratkaisuissa varauduttiin päiväkotitoiminnan mahdollisesti vaatimaan muuntojoustoon. Esimerkiksi runkorakenne sallii väliseinien muutokset. Käyttötarkoituksen muutokseen ei ole varauduttu.

Päivähoidon tarve tällä alueella näyttää jatkuvan pitkälle tulevaisuuteen, ja useamman kymmenen vuoden päässä olevia tilantarpeita on mahdotonta ennakoida. Varautuminen saattaisi heikentää myös edellytyksiä alkuperäi-seen toimintaan, miettii Lukin.

 

Tavoitteina tehokkuus ja yhteisöllisyys

Lukin on lopputulokseen tyytyväinen.
Tilaohjelma oli tavanomainen, ja tehokkuustavoitteet tiukat. Näistä lähtökohdista arkkitehdit onnistuivat luomaan viihtyisän kokonaisuuden. Eteisauloista avautuu pitkiä näkymiä läpi talon, ja auloihin on saatu myös oleskeluun ja leikkiin houkuttelevaa huoneenomaisuutta. Julkisen rakennuksen arvokkuutta antaa kaarevamuotoinen sisäporras.

Suunnitteluun aktiivisesti osallistunut päiväkodin johtaja Riitta Raitio sanoo korostaneensa yhteisöllisyyttä, joka avoimissa eteistiloissa hyvin toteutuukin. – Henkilökunta tapaa toisiaan luontevasti. Yksi henkilö ei voi olla kolmessa eteisessä samaan aikaan, tässä ratkaisussa yksikin henkilö voi auttaa aina siinä ryhmässä, jossa on sillä hetkellä suurin tarve. Eniten auttavia käsiä tarvitaan yleensä ulos pukeutuessa ja vastaavasti sisään tultaessa.

Talon arkkitehdit Claudia Auer ja Niklas Sandås toteavat rakennuksen sijainnin tontilla olleen alusta alkaen selvillä.

On järkevää rakentaa paikalle, joka on jo valmiiksi otettu käyttöön, toteaa Sandås. Pihamaa vietti loivasti etelään. Tavoitteena oli järjestää suora yhteys pihalle kaikille viidelle ryhmälle. Tämä onnistuikin siten, että alakerroksen kaksi isompien lasten ryhmää pääsee yhteisen kuraeteisen kautta alapihalle. Talon yläkerrassa keskelle sijoittuvat kaksi ryhmää jakavat yhteisen kuraeteisen, josta teräksinen ristikkosilta johtaa rinteeseen. Ylärinteen päässä on pienimpien lasten osasto, jolla on aivan oma sisäänkäyntinsä ja yhteys omalle rauhalliselle leikkipihalle. Alarinteen puoleisessa päädyssä ovat tekniset ja hallintotilat, joista ei ole välttämätöntä päästä suoraan pihalle.
Alempi kerros uppoaa osin rinteeseen, sinne on sijoitettu maan alle hyvin soveltuvat väestönsuojatilat sekä liikuntasali, joka saa kuitenkin luonnonvaloa yhdeltä sivultaan.
Rakennuksen pohjoispuolella on muusta rakennusmassasta ulkoneva kuumennuskeittiö omine sisäänkäynteineen. Ruokailu tapahtuu osastoissa, jonne ruoka viedään kärryillä.

 

Lelulaatikosta ilmeen idea

Ulkoisen hahmon ideana oli lelulaatikko: valkoisen laatikon sisältä paljastuu värikäs mosaiikki.
Päiväkoti on tärkeä julkinen rakennus pientaloalueella. Halusimme, että se on helposti tunnistettava ja lapsenkin helppo löytää, kertoo Claudia Auer.

Tavoitteena oli rento, leikkimielinen olemus. Päiväkoti on ensimmäinen rakennus, jonka kanssa lapset ovat oman kodin jälkeen lähemmin tekemisissä, Niklas Sandås sanoo.
Arkkitehdit ideoivat julkisivua omien lastensa kanssa käyttäen apuna lego-palikoita. Elmeri-norsua muistuttava julkisivu on toteutettu akryylipinnoitetusta lasikuituvahvistetusta polymeeribetonilevystä – tarkan määritelmän Sandås kävi erikseen tarkistamassa työselityksestä. Arkikäytössä nimenä on tuotenimi, Steni-levy. Komposiittilevyt on leikattu suuremmista levyistä moduulikokoon 600 x 1200 mm.

Lapsi on suunnilleen yhden levyn korkuinen tullessaan päiväkotiin ja sieltä kouluun siirtyessään suunnilleen kahden levyn korkuinen, Sandås peruste-lee mittakaavaa.
Levyjen akryylipinnoite on värjätty 11 eri RAL-värikartan sävyyn. Kunkin ryhmän kohdalla väritys on omansa: korkean pään keltainen ja punainen sävyttyvät vihreän ja oranssin kautta pikkulasten osaston siniseen. Samat värit toistuvat kuraeteisissä ja märkätiloissa sekä kiintokalusteissa ja verhoissa.

Kuvagalleria

Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti
Tuomarilan päiväkoti