Pieni yksityiskohta rehtori Risto Väyrysen puheessa paljastaa, että lukio ei ole enää entisensä. Rehtori puhuu opiskelijoista, ei oppilaista.
– Lukio ei enää ole peruskoulun jatke, vaan itsenäinen koulu. Lainsäädännössä peruskoulu ja keskiasteen oppilaitokset erotetaan selkeästi toisistaan. Luokattomassa lukiossa opiskelijat joutuvat ottamaan enemmän vastuuta omasta työskentelystään.
Pieni yksityiskohta saa suuret mittasuhteet Tikkurilan lukiossa. Suomen suurimpaan lukioon on yhdistetty Tikkurilan ja Simonkylän lukiot.
– Ennen kolme luokkasarjaa eli kolmisensataa oppilasta oli normaalia. Meillä opiskelijoita on 835 ja päätoimisia opettajia 50. Suuntaus on ilmeinen muuallakin, moniin kaupunkeihin ollaan synnyttämässä vastaavia suurlukioita.
Väyrysen mukaan koulun perustaminen juontaa juurensa Vantaan kaupungin linjauksesta keskittyä tarjoamaan viestintäalan koulutusta. Perustamisen aikoihin Helsinki kritisoi naapurikaupunkejaan siitä, että näiden lukioiden kilpailukyky ei riitä ja Helsinki joutuu kouluttamaan naapurikaupunkienkin nuoret. Suurella, viestintään erikoistuvalla lukiolla haluttiin luoda riittävän vetovoimainen koulutusyksikkö.
Suuri yksikkö tarjoaa myös monipuolisemmat valintamahdollisuudet. Harvinaisempiakin kieliä opiskelemaan voidaan saada ryhmä kokoon, toisaalta joitakin aineita voidaan luennoida suuremmallekin ryhmälle.
Tikkurilan lukion uudisrakennus täydentää vanhan koulukorttelin. Pihamaan pohjoisnurkalla sijaitsee ryhdikäs 1950-luvulla rakennettu koulutalo, eteläsivustaa rajaa Jokiniemen ala-aste. Tämä ja uusi lukio ovat molemmat Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy:n suunnittelemia; yhtenäisen käsialan havaitsee helposti.
Molemmat koulut edustavat perinteistä suomalaista modernismia valkoiseksi slammattuine seinineen ja tasakattoineen. Ikkuna-aukot on sommiteltu peltiverhouksia käyttäen laajemmiksi kentiksi. Julkisivuja täydentävät teräksiset, keveät katosrakenteet.
Ala-asteen hieman leikkisäkin ilme on lukiossa vaihtunut asiallisempaan. Lukion pääsisäänkäynti antaa vaikutelman julkisesta rakennuksesta. Sisällä tulija kohtaa ensimmäisenä pääaulan, johon liittyy saumattomasti koulun ruokala-kahvila. Aulan lattia on kouluissa perinteistä, mutta uudisrakennuksissa harvemmin nähtyä mosaiikkibetonia.
Neliöitä ei ole hukattu perinteiseen koulukeittolaan, joka olisi suuren osan ajasta käyttämättömänä. Yhteisenä tapaamispaikkana toimiva aularavintola palvelee myös 320-paikkaista auditoriota. Liikuntasalin päätyseinä voidaan myös avata aulaan, jolloin lakkiaisia ja muita juhlia varten on käytettävissä hyvinkin laaja tila.
Arkkitehti Hannu Jaakkola korostaa suunnittelua ohjannutta pyrkimystä mahdollisimman kompaktiin ratkaisuun.
– Tavoitteena oli ympäristöön sopeutuva, mutta samalla omaleimainen rakennus, Jaakkola tiivistää.
Tilat sijoittuvat talon halkaisevan sisäkadun varteen. Tilojen ryhmittely toteuttaa arkkitehtuurin tasolla viestinnän tavoitteita: talo ilmaisee selkeästi sisältönsä ja toimintansa.
Tavalliset opetustilat, suomeksi luokkahuoneet, sijoittuvat sisäkadun länsipuolelle kolmeen siipeen. Yhdessä opiskellaan kieliä, toisessa reaaliaineita ja kolmannessa luonnontieteitä. Sisäkadun toisella puolella ovat muodoltaan tai käyttötarkoitukseltaan poikkeukselliset tilat: auditorio, liikuntasali sekä taideopetustilat.
Koulussa on pyritty muuntojoustavuuteen.
– Siirtoseiniä suunniteltiin enemmänkin, mutta kustannussyistä niistä toteutettiin vain tärkeimmät.
Luokkasiivet asettuvat viereisen Valkoisenlähteentien suuntaan, sisäkatu taas noudattelee korttelin muiden koulujen koordinaatistoa. Rakennusmassojen kääntö on synnyttänyt sisäkadulle siipikäytävien risteyksiin poukamia. Välipohjan aukkojen kautta kattoikkunoiden ylävalo siivilöityy alakerroksiin. Valo onkin tarpeen, sillä kompaktissa koulutalossa osa työ- ja opetustiloista avautuu ulkotilan sijasta keskushalliin.
Monimuotoinen keskushalli tuotti päänvaivaa rakennesuunnittelussa, sillä rakenteellisesti parhaat pilarin paikat löytyivät usein rakennuksen moduulilinjojen ulkopuolelta.