Artikkelit

Technopolis Ruoholahti 1

Helsingin Salmisaari täydentyy

Salmisaaren punatiilisten toimitalojen joukkoon on valmistunut Technopolis Ruoholahden ensimmäinen vaihe. Tyypillisiä Technopoliksen vuokralaisia ovat high-tech ja erityisosaamisyritykset. Lähitulevaisuudessa Salmisaaren rakentaminen kokonaisuutena etenee ja Technopolikseen toteutetaan seuraava vaihe.

Technopolis-keskuksissa huippuluokan teknologioiden myyjät ja ostajat kohtaavat toisensa. Technopoliksissa vuokralaisten tilantarve vaihtelee: myös yrityshautomo-tyyppistä toimintaa on paljon. Laajoja tiloja tarvitseville vuokralaisille Technopolis Ruoholahden kolmannessa rakennusvaiheessa tullaan tarjoamaan vaihtoehtoja aina 11 000 neliömetriin asti.

 

Technopoliksissa toimii yhteensä noin 1 150 asiakasyritystä pääkaupunkiseudun ohella Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Lappeenrannassa ja Tampereella. Verkostoa täydentävät teknologia-, vetovoima- sekä muut ohjelmat, joiden avulla asiakasyritys kytkeytyy kotimaisiin ja kansainvälisiin verkostoihin. Asiakasyritysten käytössä on myös tietokantoja, joiden avulla voi etsiä osaajia, yhteistyökumppaneita tai vaikkapa potentiaalisia asiakkaita.

 

Koska teknologiakeskusten yrityksille on ominaista nopea kasvu, muuttoja ja muutoksia tapahtuu paljon. Esimerkiksi Technopolis Helsinki-Vantaalla tapahtuu yli 50 muuttoa vuodessa. Suunnitteluvaatimuksena oli siis Ruoholahdessakin helppo muunneltavuus. Arkkitehtitoimisto Larkas & Laine Oy:n suunnittelemassa kohteessa muun muassa talotekniikan ja aukotuksen oli tuettava väliseinäjärjestelmää ja maksimaalista luonnonvalon hyödyntämistä.

 

Paras mahdollinen paikka

Rakennuttajan, Technopolis Oyj Helsinki-Vantaan puolella Marko Järvinen vastaa pääkaupunkiseudun tulosyksiköstä:

 

Technopolis Oyj:n tavoitteena on operoida teknologiakeskustoimintaa ympäristössä, jossa yhdistyy voimakas yritystoiminta ja yliopiston tai korkeakoulun läheisyys. Pääkaupunkiseutu on keskeinen kasvualueemme ja Ruoholahti tarjoaa Helsingissä parhaan mahdollisen paikan teknologiakeskustoiminnalle. Ruoholahdessa yhdistyvät keskusta-alueen ja keskustan ulkopuolisen alueen hyvät puolet: julkiset liikenneyhteydet ovat loistavat ja pysäköintilaitos takaa yksityisautoilun toimivuuden.

 

Technopoliksen keskeinen tehtävä on varmistaa toimintaympäristön kautta asiakasyritystemme kasvu ja auttaa asiakasyrityksiämme keskittymään omaan ydinosaamiseensa. Tämä tarkoittaa käytännössä toimitilojen lisäksi suurta määrää erilaisia palveluja, jotka tukevat asiakkaan liiketoimintaa.

 

Visiomme on, että muutaman vuoden sisällä Ruoholahden alueella on valmis ja toimiva yrityskeskittymä. Erikokoiset yritykset aloittavista start up-yrityksistä suuryrityksiin muodostavat toimivan yhteistyöverkoston, joka tuo kaikille verkoston yrityksille lisäarvoa. Tämä lisää alueen houkuttelevuutta ja samalla toimii kasvualustana uusille yrityksille.

 

Lopputulosta uskaltaa esitellä

Projektipäällikkö Esa Klemetti rakennuttajakonsulttina toimineesta Saraco D&M Oy:stä kertoo, että Salmisaaren alueen eri osapuolien tuotannon yhteensovittaminen rakentamisen aikana kuului Technopoliksen vastuulle. Salmisaaren pysäköintiyhtiön autopaikoituksen rakentaminen kellariin liittyi kiinteänä osana Technopolis Ruoholahti 1:n rakennuttamiseen. Samoin yhteistoiminta Helsingin kaupungin eri tahojen kanssa kunnallistekniikan ja katujen aikaansaamiseksi sekä rakentamisen aikatauluttamiseksi viereisen tontin kanssa yhteisesti.

 

 Technopolis haluaa olla edelläkävijä uusien toimitilojen muunneltavuudessa, energian hallinnassa sekä palveluissa. Rakennuksessa käytetään erittäin korkeatasoista integroitua talotekniikkaa.

 

Asiakkaan dynaaminen toiminta yrityskeskuksen vuokralaisten hankinnassa on onnistunut hyvin, mikä puolestaan vaati projektin toteuttajilta joustavuutta. Kohteen arkkitehti Timo Virtanen Arkkitehtitoimisto Larkas & Laineelta on pysynyt hyvin mukana vuokralaismuutoksissa ja pitänyt työmaan ajan tasalla.

 

Nykyaikaisen asiakkaan kanssa syntyy myös uusia ideoita ja ne ovat kaikkien hyödynnettävissä valmiissa rakennuksessa. Kaavamääräykset Salmisaaren alueella ovat tiukat ja asettivat arkkitehtuurille ulkonäön ja tilojen suhteen normaalia suuremmat vaatimukset. Suunnittelussa ja toteutuksen aikana etsittiin vaihtoehtoja ja tehtiin paljon muutoksia, joissa projektinjohto ja toteuttajat olivat tiiviisti mukana, kertoo projektipäällikkö Esa Klemetti Saraco D&M Oy:stä

 

Kuvagalleria

VG6Q9522.jpg
VG6Q9522.jpg
VG6Q8979.jpg
VG6Q9495.jpg
VG6Q9518.jpg
VG6Q9514.jpg
VG6Q9585.jpg
VG6Q9538.jpg
VG6Q9569.jpg
VG6Q9523.jpg
VG6Q9457.jpg
VG6Q8999.jpg
VG6Q9427.jpg
VG6Q9490.jpg
VG6Q9552.jpg
VG6Q8973.jpg
VG6Q9470.jpg
VG6Q9476.jpg
VG6Q9498.jpg
VG6Q8972.jpg
VG6Q9501.jpg
VG6Q9425.jpg
VG6Q9439.jpg
VG6Q9436.jpg
VG6Q8985.jpg
VG6Q9558.jpg
VG6Q9446.jpg
VG6Q9553.jpg
VG6Q8982.jpg
VG6Q9460.jpg
VG6Q9583.jpg
VG6Q9012.jpg
VG6Q9557.jpg
VG6Q9574.jpg
VG6Q9561.jpg
VG6Q9482.jpg
VG6Q9471.jpg
VG6Q9534.jpg
VG6Q9547.jpg
VG6Q9580.jpg
VG6Q9484.jpg
VG6Q9479.jpg
VG6Q9003.jpg
VG6Q9567.jpg
VG6Q9578.jpg
VG6Q9563.jpg
VG6Q9487.jpg
VG6Q8993.jpg
VG6Q8998.jpg
VG6Q8989.jpg
VG6Q9011.jpg
VG6Q9463.jpg
VG6Q9509.jpg
VG6Q9433.jpg
VG6Q9502.jpg