Artikkelit

Tapiolan uusi pääkonttori

Espoon suurin toimistotalo

Tapiola-ryhmän pääkonttoritoiminnot ovat Espoon Tapiolassa hajautettuina useaan eri osoitteeseen. Arkkitehtitoimisto SARC Oy:n suunnittelema uusi päärakennus tuo kaivattua helpotusta toimintaan sekä upean lisän Tapiola-ryhmän yrityskuvaan.

Tapiola-ryhmä on vuokralaisena peräti kolmessa niistä seitsemästä kiinteistöstä, joihin pääkonttoritoiminnot ovat hajautettuina. Vuonna 1978 valmistuneessa pääkonttori 1:ssä alkaa piakkoin peruskorjaus, jonka valmistuttua Tapiolan pääkonttoritoiminnot saadaan tehokkaasti sijoitettua kahteen nykyaikaiseen kiinteistöön.

 

Entiselle koulun tontille

Nokialla oli varaus Länsiväylän varrella sijaitsevaan tonttiin, jolla seisoi home- ja kosteusvaurioiden takia toimintansa lopettanut koulu. Kun Nokia luopui kyseisen tontin varauksesta, Espoon kaupunki myönsi tontin Tapiola-ryhmälle.

Tapiola-ryhmän johdolla oli selkeä näkemys tulevasta pääkonttorista: rakennuksen tuli olla laadukas, mutta ei pramea, vaan sopia Tapiolan yrityskuvaan. Rakennuksen tuli täyttää myös sijoituskiinteistön vaatimukset.

Hintaa 16 000 neliön tontille tuli 19 miljoonaa euroa, sekä koulun purkutyöt. Rakentamaan haluttiin päästä mahdollisimman nopeasti, mutta lopullisia kauppoja ei tehty ennen tontin kaavamuutoksen lainvoimaisuutta.

Tontin hallinta siirrettiin ensin Tapiolalle lyhytaikaisella vuokrasopimuksella, ja koulun purkutyöt päästiin aloittamaan keväällä 2007, muutamaa kuukautta ennen tontti kaupan toteutumista. Ympäristön suotuisasta asenteesta hankkeeseen kertoo se, että asemakaavasta ei tehty yhtään valitusta.

 

Aurasta ja Pohjasta Tapiolaksi

Tapiola-ryhmän ensimmäinen pääkonttori valmistui aikanaan vakuutusyhtiö Auran pääkonttoriksi. Auran ja vakuutusyhtiö Pohjan yhdistyessä 1980-luvulla nimeksi valittiin Tapiola.

Uuden, pääkonttori 2 hankkeen alkuvaiheessa Kiinteistö-Tapiolan toimitusjohtajana oli Asko Salminen. Siirryttyään työskentelemään omaan konsulttitoimistoonsa hän jatkoi rakennustoimikunnan ja teknisen projektiryhmän puheenjohtajana.

Pääkonttori 2:n hankesuunnittelu käynnistettiin joulukuussa 2005 ISS Proko Oy:n kanssa. Suunnittelijoiden valinta tehtiin alkuvuodesta 2006. Samalla Kiinteistö-Tapiolan ammattitaitoisen, mutta pienen rakennuttajaorganisaation vahvistukseksi palkattiin rakennuttajakonsultti Indepro Oy.

Uusi asemakaava tuli lainvoimaiseksi huhtikuussa 2007. Urakoitsijoita päästiin valitsemaan toukokuussa, jolloin myös tontilla olleen rakennuksen purkutyöt aloitettiin. Urakoitsijavalinnoissa tärkeäksi kriteeriksi hinnan ohella muodostui tarjoajan ilmoittama ammattitaitoinen organisaatio.

Pääurakoitsijaksi valittu YIT Rakennus Oy ehti kilpailuttaa suuret rakennustekniset urakat myös ennen suhdannelaskun alkua. Kiinteähintaiset jaetut urakat olivat mahdollisia pitkälle vietyjen suunnitelmien ansiosta. Suunnitellulla aikataululla projektinjohtourakka ei olisi tuonut kustannushyötyä, ja lisäksi aidossa projektinjohtourakassa rakennuttajaorganisaatio tahtoo paisua.

Arkkitehdin valinta suoritettiin tarjouskilpailun kautta SKOL:in pisteytysmenettelyä noudattaen niin, että laadun paino oli 60 %, ja hinnan 40 %. Valitussa Arkkitehtitoimisto SARC Oy:n tarjouksessa oli paneuduttu huolellisesti tontin erityispiirteisiin sekä Tapiola-yhtymän toimintatapoihin.

 

Ykkösketjuilla projektiin

Pääkonttori 2 hankkeen laajuus asetti kaikille osapuolille haasteita. Hankkeeseen sisältyi koko prosessi kaavamuutoksesta ja entisen koulun purkuluvasta uudisrakennuksen vastaanottoon. Projektin suunnittelu- ja rakennusvaiheen johtajaksi Kiinteistö-Tapiola Oy:ssä nimettiin rakennuttajapäällikkö Antti Leivo:

Hankkeen käynnistyessä rakentamisen suhdannetilanne oli hankala, mutta kohteen laajuus sai sekä suunnittelijat että urakoitsijat lähtemään mukaan tarjouskilpailuun ykkösketjuillaan.
Kiinteät urakkahinnat haluttiin rakentamispäätöksen pohjaksi. Tässä urakkamuodossa myös laatu pysyy tilaajan hallinnassa, ja toiminnallisuus ohjaa ratkaisuja.

Tapiolalla oli hankkeessa enemmän kuin 35 eri yritystä sopimuskumppaneina. Tällaisen orkesterin johtaminen oli haastavaa. Kumppaneiden valinnassa onnistuimme kuitenkin hyvin: ryhmä toimi loistavasti.

Tapiolan alueen kehittämisen kannalta hanke oli tärkeä myös Espoon kaupungille, mikä edesauttoi hankkeen ripeää etenemistä virkamiesportaissa, toteaa rakennuttajapäällikkö Leivo.

Uuden pääkonttorin pohjarakennustyöt aloitettiin vakuuksin kesällä 2007, ja pääurakan rakennustyöt käynnistettiin tammikuussa 2008. Peruskivi muurattiin huhtikuussa 2008, ja harjannostajaiset pidettiin vuotta myöhemmin.

 

Vaiheiden järjestelyä

Rakennuttajakonsultin tehtäviin hankkeessa kuului suunnittelun ja rakennustyön ohjaus ja koordinointitehtävät, sekä rakennustekninen paikallisvalvonta. Indepro Oy:n projektipäällikkönä toimi Timo Kurki, projekti-insinöörinä Veikko Penttinen ja päävalvojana Heikki Kajanus.

Rakennuttajakonsultin työn suurimpia haasteita oli riittävien resurssien ja työnjohdollisten urakoitsijoiden löytäminen ja valitseminen valtaisaan kohteeseen.
Käytännön haastetta asetti myös Espoon kaupungin suorittama louhintatyö uuden pääkonttorin tonttiin rajautuvalla kadulla. Louhintatyöt pitkittyivät, ja kallion rikkonaisuus haittasi rakennustyömaan toimintaa. Järjestelemällä rakennustyön vaiheistus uudelleen sekä kiirehtimällä runkotyövaihetta louhintatyön aiheuttama viivästys saatiin työmaalla kurottua umpeen.

Pinta-alaltaan yli seitsemän hehtaarin rakennuksessa tarvittiin johdonmukaisuutta ja kokemusta myös rakennustöiden valvonnassa. Heikki Kajanus sai kehittämillään valvontamenettelyillä kattavasti suoritettua asiaankuuluvat tarkastukset ja dokumentoinnit:
Eipä tarvinnut illalla lenkkipolulla käydä, kun päivän tarkasti urakoitsijoiden työsaavutuksia kolmen kellarin ja seitsemän kerroksen välillä laajassa kokonaisuudessa, toteaa Kajanus rauhallisesti.

 

Kuvagalleria

Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori
Tapiola-ryhmä, pääkonttori