Swing Life Science Center on noussut vaiheittain Espoon Keilarantaan. Ensimmäisen talon rakentaminen aloitettiin vuonna 2002 ja neljäs vaihe valmistui tämän vuoden kesäkuussa. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Eteran omistamien toimitilojen viides eli viimeinen vaihe on jo rakenteilla ja sen myötä koko vilkkaasti vuokrattu kohde tulee valmiiksi vuoden 2007 loppuun mennessä.
Swing Life Science Center on ensimmäinen life sciences -liiketoiminta-alan keskittymä Suomessa. Vuokralaisista löytyy bio-, informaatio-, materiaali- ja prosessiteknologian yrityksiä. Joukon jatkoksi on saatu myös hyvinvointialan toimijoita sekä Suomen Laatuyhdistys.
Swing Life Science Center on osa Rakennusosakeyhtiö Hartelan toimitilarakentamista ja Hartela vastasi luonnollisesti myös urakoinnista.
‑ Life Science Centerin tyyppisissä kohteissa uusia konsepteja pitää kehittää koko ajan, hahmottelee Tomi Mäkinen rakennuttajan roolia. ‑ Kohteita pitää kehittää ennen kaikkea käyttäjien näkökulmasta. Samoin tekniikan osalta täytyy seurata koko ajan mitä maailmalla tapahtuu. Yritykset muuttuvat nopeasti ja meidän tulee rakennuttajana osata varautua sellaisiinkin tulevaisuuden muutoksiin, joista meillä ei ole tänä päivänä vielä mitään viitteitä, pohtii projektipäällikkö Tomi Mäkinen toimitilarakentamista ja kiinteistöliiketoimintaa.
Normaalin toimistorakentamiseen Swing Life Science Centerin kohdalla antoivat lisähaastetta taloon muuttavien käyttäjien eriaikaiset aikataulut ja vaihtelevat tarpeet, jotka täytyi sovittaa rakentamisen alkuperäiseen aikatauluun.
Vaiheittaisessa rakentamisessa hyvänä puolena on se, että rakentamista voi kehittää edellisistä vaiheista. Liitoskohdat jo asuttuihin tiloihin aiheuttavat tosin ylimääräistä sovittamista sekä rakenteiden osalta että edellisen vaiheen vuokralaisten toiminnan osalta. Työmaa sujui kuitenkin aikataulutukseltaan ja logistiikaltaan hyvin, toteaa Ari Koskenoja työmaata urakoineesta Rakennusosakeyhtiö Hartelasta.
Swing Life Science Centerin suunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto Bror Söderman Oy. Pääsuunnittelijana toimi arkkitehti Bror Söderman ja projektiarkkitehtina Ilkka Salminen. Tavoitteena oli laadukasta ja muuntojoustavaa tilaa, jossa avokonttorin ja työhuoneiden määrää ja kokoa voidaan vaihdella käyttäjän tarpeiden mukaan. Kaikissa vaiheissa on varauduttu asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin myös taloteknisellä puolella.
Kokonaisuutena Swing Life Science Center tulee koostumaan viidestä kokonaispinta-alaltaan noin 7000 neliömetrin rakennuksesta. Viidennen eli viimeisen vaiheen työt ovat jo käynnissä. Talot yhdistyvät toisiinsa sisäkadun avulla, minkä ansiosta kaikki vuokralaiset pääsevät helposti hyödyntämään sisäkadun varrella olevia palveluita, muun muassa lounasravintolaa. Sisäkadun lopullinen ilme kehkeytyy, kun toimitilaryppään viides talo valmistuu ensi vuonna.
Yhteisessä käytössä oleva 120 hengen auditorio sekä 15 hengen kabinetit valmistuivat jo kolmannen talon yhteydessä. Auditorio erottuu rakennusmassasta selkeästi erilaisen arkkitehtuurinsa vuoksi. Sen teräsrunko on kaareva ja ulkoseinä on väriltään terrakotan ruskea, kun muilta osin julkisivuissa on käytetty huomiovärinä pehmeää keltaista. Helposti erottuvana auditoriomassa kiinnittää katseen ja ohjaa tulijaa luontevasti kohti pääsisäänkäyntiä auditorion vieressä.
Juuri valmistunut neljäs talo seurailee pitkälti aiempien talojen muotokieltä. Kerrosten neliöt ovat tarkassa käytössä ja taloja yhdistävä sisäkatu tuo kokonaisuuteen ilmavuutta ja avaruutta. Julkisivussa vuorottelevat toistensa vastakohtina hienopestyt betonielementit ja lasipinta, jotka luovat vaihtelevan julkisivun myös vilkkaasti liikennöidylle Karhusaarentielle päin.